Urheilutoimittajain Liiton hallitus on valinnut Vuoden tiedottajaksi Palloliiton viestintäpäällikön Taru Nyholmin. Tunnustus jaettiin liiton Urheilujournalismin illassa 17. joulukuuta 2021 Helsingissä.

Tiedottajia on monenlaisia. Heitä, jotka tuuttaavat ahkerasti viestejä sähköpostin täyteen pienimmistäkin asioista, joista omassa lajissa tapahtuu. Sitten on tiedottajia, kuten Suomen Palloliiton viestintäpäällikkö Taru Nyholm, joka lähestyy asiaa aina kohderyhmän tarpeiden ja toiveiden mukaan. Viesteissä on aina valmiiksi mietitty asia selkeästi jäsenneltynä. Oikeaan aikaan ja oikeasti kiinnostavista tapahtumista tai henkilöihin liittyvistä aiheista.

Nyholmin johtama viestintätiimi onnistui haastavissa oloissa erinomaisesti vuonna 2021. Huuhkajien kautta aikain ensimmäinen EM-kisapaikka ja siihen liittyvät uutiset sekä olennaiset tiedot olivat kaikkien urheilutoimittajien saatavilla koronarajoituksista huolimatta.

Kun Huuhkajien livehaastattelut eivät olleet mahdollisia, Palloliiton tiimi piti huolta, että kaikki EM-kilpailujen lehdistö- ja haastattelutilaisuudet striimattiin. Pelaajat olivat tavoitettavissa Teams-yhteydellä.

Nyholmin tiimin ansiosta Palloliiton koko viestintästrategia on siirtynyt tyylikkäästi 2020-luvulle ja kelpaa malliksi mille tahansa urheilun lajiliitolle. Muutos kaikkeen Palloliiton viestintään on ollut viime vuosina mullistava. Siihen löytyy kolme merkittävää syytä: toimintakulttuurin muutos, sosiaalinen media sekä Huuhkajien ja Helmareiden menestys. Palloliitto on ottanut sosiaalisen median suvereenisti haltuunsa. Erilaisten kohderyhmien palvelemiseen panostettiin ennätyksellisesti 2021.

Sukupolvien unelman toteutuminen – Huuhkajien selviytyminen ensimmäistä kertaa karsinnoista EM-kilpailuihin – nosti kansan kiinnostuksen aivan uusiin sfääreihin.

Nyholmin johtama viestintätiimi on ollut aktiivinen silloinkin, kun Huuhkajat tai Helmarit eivät ole pelanneet. Palloliitto osallistui vuonna 2021 aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kannettiin huolta esimerkiksi lasten harrastusmahdollisuuksien turvaamisesta poikkeusoloissakin. Esimerkillistä toimintaa!

Urheilutoimittajain Liittoon tuli poikkeuksellisen paljon kiitosta Taru Nyholmista ja hänen johtamansa Palloliiton viestintätiimin toiminnasta 2021. Niinpä itseoikeutettu Vuoden tiedottaja 2021 koko Suomen urheilutoimittajien äänellä on Taru Nyholm.