Jäsenedut

Urheilutoimittajain Liiton jäsenyys oikeuttaa erilaisiin jäsenetuihin. Liitto vaalii laadukasta suomalaista urheilujournalismia sekä kehittää ammattikunnan yhteisöllisyyttä ja osaamista. Liitto ylläpitää suomalaista urheilun ja urheilujournalismin arvostusta valitsemalla vuosittain Vuoden urheilijan. Liitto järjestää monipuolisia koulutuksia ja verkostoitumismahdollisuuksia sekä toimii aktiivisena keskustelun ylläpitäjänä ja kantaa ottavana tahona. Liitto jakaa vuosittain tunnustusta palkitsemalla Vuoden urheilujournalistin ja Vuoden tiedottajan sekä jakamalla Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksen sekä muita alan palkintoja liiton omassa palkitsemistilaisuudessa, Urheilujournalismin illassa.

Koulutustarjonnan lisäksi liitto myöntää jäsenilleen koulutusapurahoja, pressikortin, oikeuden äänestää Vuoden urheilijaa sekä yhteistyökumppaneiden tarjoamia jäsenetuja mm. vakuutuksista. Liitto julkaisee myös omaa Fair Play -lehteä, jonka jäsenet saavat maksutta. Liiton toiminta on jäsenille edullista tai kokonaan maksutonta.