Toimittaja Asko Tanhuanpää, 64, kuoli 20. tammikuuta äkilliseen sairauskohtaukseen. Tanhuanpää toimi pitkään toimittajana eri lehdissä, kuten raumalaisessa Länsi-Suomessa ja Satakunnan Viikossa. Lisäksi hän toimi STT:n avustajana ja kirjoitti juttuja laidasta laitaan muun muassa Iltalehteen. Hän oli myös Rauhanturvaaja-lehden päätoimittaja. Rauhanturvatyö ja maanpuolustus olivat Askolle tärkeitä asioita.

Loimaalla syntynyt ja nuorukaisena Raumalle muuttanut Asko piti itseään raumalaisena, vaikka asui pitkään ennen Raumalle paluuta Pyhärannan Ihodessa. Hän toimi Pyhärannassa kunnanvaltuutettuna ja oli ehdolla myös Raumalla sinne muutettuaan. Menehtyessään hän oli kokoomuksen aluevaaliehdokas.

Asko Tanhuanpää, vaikka yleistoimittaja olikin, tunnettiin varsinkin urheilutoimittajana. Hän toimi aikanaan aktiivisesti niin Rauman Urheilutoimittajissa ja ennen kaikkea Urheilutoimittajain Liitossa, ollen esimerkiksi varapuheenjohtajana pitkään. Askolla oli iso rooli myös Vuoden urheilija -äänestyksiä järjestettäessä.

Tanhuanpäälle myönnettiin vuonna 2016 liikunnan ansioristi kultaisena.

Lehtijuttujen lisäksi toimelias, värikäs ja särmikäskin Asko Tanhuanpää kirjoitti urheilukirjoja esimerkiksi raumalaisista urheiluseuroista, jääkiekkotuomarilegenda Seppo Mäkelästä ja viimeisenä raumalaisesta jääkiekkoselostajasta Risto Leinosta.

Asko saattoi antaa tuntemattomille itsessään jopa pelottavan vaikutelman. Hänellä oli tapana testata, kuinka värikkäät puheet ja vahvat mielipiteet otetaan uusissa porukoissa vastaan. Mutta kun miehen oppi tuntemaan, kuoren alta paljastui mitä mukavin seuramies, joka paikoin osasi olla herkkäkin.

Ari Anteroinen
freetoimittaja
Rauman Urheilutoimittajat ry:n jäsen
Askon pitkäaikainen ystävä

Kuva: Jouni Mikola.