Pormestari Daniel Sazonov jakoi viime perjantaina 13.3. Vuoden urheilijaksi 2025 valitulle Harri Heliövaaralle vuodesta 1974 lähtien jaetun Kultaisen kiekon. Heliövaara ei päässyt kilpailukiireiden takia sitä noutamaan Urheilugaalassa. Sen lisäksi hän joutui kesken Dubain kisan keskelle sotatannerta. Kisaa oli seuraamassa myös hänen perheensä.

– Oli helpottavaa päästä pois sota-alueelta. Hälytyksiä tuli yölläkin, kannoimme lapset kellarisuojaan hotellissa. Ensi viikolla lähden Miamin turnaukseen, Heliövaara kertoi.

Samassa tilaisuudessa julkistettiin myös Hall of Fame -toimikunnan vetäjä. Liitto kutsui siihen Ylen entisen päätoimittajan ja pitkään urheilutoimittajana toimineen Jouko Jokisen sekä jäseneksi urheilumuseo Tahdon toimitusjohtaja Matti Hintikan.