Urheilutoimittajain liitto palkitsee jälleen urheilujournalismin parissa ansioituneita tekijöitä ja ansiokkaita sisältöjä kuluvalta vuodelta.
Olemme saaneet jäsenistöltämme ehdokkuuksia eri palkintoluokkiin, joista Urheilutoimittajain Liiton hallitus on valinnut vaihtoehdot neljään eri palkintoluokkaan, joista voi äänestää omaa suosikkiaan. Lisäksi kaikissa luokissa on mahdollisuus tarjota oman ehdokasta. Äänestykseen voivat osallistua kaikki Urheilutoimittajain Liiton ja sen paikalliskerhojen jäsenet. Urheilutoimittajain Liiton hallitus tekee lopulliset valinnat ja voittajat julkistetaan ja palkitaan Liikunnan ja urheilun päivässä 25.11.
Äänestetttävät luokat:
Vuoden urheilujuttu
Vuoden digitaalinen hitti
Vuoden tiedottaja
Vuoden sykähdyttävin urheiluvalokuva
Äänestää voivat liiton ja paikaliskerhojen jäsenet, jotka ovat saaneet äänestyslinkin sähköpostitse.
Äänestys päättyy sunnuntaina 26.10.2025.
****
Urheilutoimittajain Liiton syysseminaari
Urheilutoimittajain Liiton syysseminaari järjestetään 13.11. klo 14–17 Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon tiloissa.
Tilaisuuden avaa Kansainvälisen urheilutoimittajain liiton AIPS:n puheenjohtaja Gianni Merlo, hän kertoo myös siitä, kuinka AIPS:ssa suhtaudutaan uusiin sisällöntuottajiin.
Tilausuudessa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Janne Hänninen kertoo Olympiakomitean uusista satsauksista huippu-urheiluun ja järjestelmän rakenteellisista uudistuksista.
Talvella 17. kerran olympialaisiin lähtevä toimittaja Kaj Kunnas ottaa kantaa nykypäivän polttavaa kysymystä vakinaisesta vs. freelancer työsuhteesta. Kunnaksella on vuosikymmenten kokemus kummastakin.
Ohjelmaan saattaa tulla vielä täydennystä, sillä Urheiluministeri Mika Poutala on myös kutsuttu tapahtumaan.
Tilaisuus on kaikille jäsenille ja alan opiskelijoille ilmainen. Ilmoittautumislinkki seminaariin lähetetään myöhemmin sähköpostilla.




