Vuosi 2021 toi poikkeuksellisen vuoden jälkeen jälleen valonpilkahduksen koronapandemian keskelle. Vaikka korona jyllää edelleen ympäri maailmaa, niin tänä vuonna päästiin jälleen kilpailemaan lähes normaaliin tapaan. Urheiluvuoden aikana suomalaisurheilijat saavuttivat menestystä laajalla rintamalla.

Vuoden urheilija -äänestys toteutuu tänä vuonna normaaliin tapaan ja ehdokaslistoille oli tunkua jokaisessa äänestyskategoriassa. Tiukoista ehdokasmääristä luovuttiin jo viime vuonna, ja tänä vuonna ehdokaslistaa täydennetään mahdollisesti vielä äänestyksen aikanakin.

– Seuraamme mahdollisimman pitkään suomalaisurheilijoiden suorituksia ja otteita. Esimerkiksi uinnin lyhyen radan MM-kilpailut ovat vasta 16.–21. joulukuuta, ja mikäli suomalaiset menestyvät Abu Dhabissa, voidaan ehdokaslistaa täydentää, kertoo Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula.

Valiokunta piti riman jälleen korkealla, ja ehdokaslistoille pääsivät selkeät menestyjät. Ilmaispaikkoja ei jaettu tänäkään vuonna.

– Äänestäjien on arvotettava urheilijoiden saavutuksia ja menestystä eri lajien kesken, eli kenellä on urheiluvuoden 2021 kovimmat saavutukset ja kuka on niiden perusteella Vuoden urheilija.

Tänä vuonna Vuoden urheilija -ehdokaslistalla on äänestyksen alkaessa 32 urheilijaa, mutta äänestettäviä on vain 30.

– Vuoden urheilija -äänestyksessä ovat mukana myös parit, joten kun parisprintin MM-hopeakaksikko Ristomatti Hakola ja Joni Mäki sekä keilailun parikilpailun MM-pronssikaksikko Ani Juntunen ja Peppi Konsteri ovat mukana äänestyksessä, niin urheilijamäärä on suurempi kuin ehdokkaiden määrä, kertoo Hannula.

Ehdokkaat on julkistettu Vuoden urheilija -äänestyksen omilla verkkosivuilla osoitteessa www.vuodenurheilija.fi. Äänestys alkaa 13.12. klo 10.00 ja päättyy 30.12. klo 23.59 (Suomen aikaa). Äänestysoikeus on kaikilla liiton A-jäsenillä sekä niillä B-jäsenillä, joille on myönnetty liiton pressikortti.

Vuoden urheilija -äänestyksessä äänestetään kuluvan vuoden parasta urheilijaa. Äänestyksessä menneiden vuosien saavutuksilla tai pitkällä urheilu-uralla ei ole merkitystä.

Vuoden urheilija -äänestys: www.vuodenurheilija.fi
Äänestysohjeet: www.vuodenurheilija.fi/aanestysohjeet
Vuoden urheilija -valiokunta: www.vuodenurheilija.fi/vuoden-urheilija-valiokunta