Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija 2020 -äänestyksen voitti Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen maalivahti Lukas Hradecký. Hän sai 2 768 pistettä ja 132 ykkössijaa.

Hradecký pelasi Suomen kaikissa kuudessa Kansojen liigan ottelussa täydet minuutit ja oli maajoukkueen ehdoton tukipilari pelistä toiseen. Suomi voitti Kansojen liigan kuudesta ottelustaan neljä ja hävisi kaksi. 12 pistettä oikeuttivat kakkossijaan B-tason lohkossa 4.

Seurajoukkueessaan, Saksan Bundesliigassa pelaavassa Bayer Leverkusenissa Hradecký oli koko kuluneenkin vuoden selkeä ykkösmaalivahti. Hänen vahvan panoksensa myötä Bayer Leverkusen sijoittui Bundesliigassa kaudella 2019–2020 viidenneksi ja ylsi Saksan cupin finaaliin.

Syyskaudella 2020 Hradecký oli edelleen Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahti. Bayer Leverkusen oli sarjakärjessäkin osan syyskautta.

Lukas Hradecký on kaikkien aikojen neljäs Vuoden urheilijaksi valittu jalkapalloilija ja myös kaikkien aikojen neljäs tuon tittelin saanut joukkueurheilija. Aiemmat ovat olleet Jari Litmanen (1995), Sami Hyypiä (2001) ja Teemu Pukki (2019).

Hradecký ylsi nyt neljännen peräkkäisen kerran Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon. Äänestysmenestys on ollut nousujohteista: vuonna 2017 hän oli kymmenes, vuonna 2018 kuudes, vuosi sitten toinen ja nyt ykkönen.

Vuoden urheilija 2020 -äänestyksessä viiden parhaan joukkoon sijoittuivat Hradeckýn lisäksi golffari Sami Välimäki 2 243 pisteellä (85 ykkössijaa), jääkiekkoilija Miro Heiskanen 1 941 pisteellä (27), Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottas 1 709 pisteellä (33) ja aitajuoksija Annimari Korte 1 396 pisteellä (17).

Vuoden urheilija -äänestyksessä koottiin 10 parhaan lista Vuoden urheilija -valiokunnan laatimalta ehdokaslistalta. Listalle oli sijoitettava vähintään viisi ja enintään kymmenen parasta urheilijaa. Kymmenen parhaan -listalle sai äänestää myös ehdokaslistan ulkopuolelta yhden urheilijan, mutta vain niistä lajeista, joissa valittiin eri lajien parhaat urheilijat.

Urheilutoimittajain Liitto on nimennyt Vuoden urheilijan vuodesta 1947 alkaen, joten Vuoden urheilija valittiin nyt 74. kerran.

VUODEN URHEILIJA -ÄÄNESTYS 2020

SijaUrheilijaPisteetYkkössijat
1Lukas Hradecký, jalkapallo​2768132
2Sami Välimäki, golf224385
3Miro Heiskanen, jääkiekko194127
4Valtteri Bottas, autourheilu170933
5Annimari Korte, yleisurheilu139617
6Iivo Niskanen, maastohiihto129511
7Sebastian Aho, jääkiekko126310
8Emil Ruusuvuori, tennis12619
9Aaron Kangas, yleisurheilu119015
10Kristian Pulli, yleisurheilu115017
11Glen Kamara, jalkapallo10128
12Leo-Pekka Tähti, yleisurheilu9479
13Tuomas Määttä, jääpallo84116
14Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto7616
15Ida Hulkko, uinti6984
16Lauri Markkanen, koripallo1083
17Natalia Kuikka, jalkapallo401
18Topi Raitanen, yleisurheilu300
19Mikko Rantanen, jääkiekko200
20Teemu Pukki, jalkapallo120
21Jari Huttunen, autourheilu101
Erik Tammenpää ja Arttu Mustila, e-urheilu101
Robert Helenius, nyrkkeily101
Emmi Peltonen, taitoluistelu100
25Kalle Rovanperä, autourheilu90
Matilda Castren, golf90
27Tuukka Rask, jääkiekko80
28Niko Korhonen, pesäpallo70
29Emma Körkkö, pesäpallo60
30Tuomas Kotro, hiihtosuunnistus30
Niklas Anttila, frisbeegolf30
32Benedek Olá, pöytätennis10
Oskari Muhonen, purjehdus10

LUKAS HRADECKÝ (s. 24.11.1989, Bratislava, Tšekkoslovakia)

Lukas Hradecký muutti vanhempiensa mukana Suomeen jo yksivuotiaana. Jalkapalloharrastus alkoi Turun Pallokerhossa ja jatkui Turun Palloseuran junioreissa. TPS:n edustusjoukkueen rinkiin Hradecký nousi vuonna 2008, mutta ei ole pelannut yhtään Veikkausliigaottelua. Tammikuussa 2009 Hradecký siirtyi tanskalaiseen Esbjergiin neljän ja puolen kauden sopimuksella ja sen päätyttyä Esbjergistä saman maan Bröndbyhyn kahdeksi kaudeksi.

Kesällä 2015 Hradecký teki sopimuksen Bundesliigaseura Eintracht Frankfurtin kanssa. Hän pelasi kolmen kauden aikana seurassa 101 ottelua ja hänet äänestettiin kaudella 2017–2018 Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi.

Toukokuussa 2018 Hradecký siirtyi viiden vuoden sopimuksella samassa liigassa pelaavaan Bayer Leverkuseniin, jonka riveissä hän on päässyt pelaamaan myös Eurooppa-liigaa ja Mestarien liigaa.

A-maajoukkueessa Hradecký debytoi toukokuussa 2010 Tallinnassa, kun hän pelasi toisen puoliajan maaottelussa Viroa vastaan. Seuraavana vuonna Hradecký torjui Suomen kuudesta EM-karsintaottelusta neljässä. Vuodesta 2015 Hradecký on ollut Suomen maajoukkueen kiistaton ykkösmaalivahti.

Hradecký on ollut Urheilutoimittajain Liiton valinta Vuoden jalkapalloilijaksi 2016, 2017, 2018 ja 2020.

Kuva: Suomen Palloliitto/Juha Tamminen.