Urheilutoimittajain Liitto palkitsi Urheilujournalismin illassa perjantaina 16. joulukuuta 2022 urheilujournalismin parissa ansioituneita tekijöitä ja ansiokkaita sisältöjä. Vuoden sykähdyttävimpänä urheiluvalokuvana palkittiin Tiia Mahkosen kuva ”Kristian Kuuselan hengähdystauko voitetun mestaruuden jälkeen”.

Vuoden sykähdyttävin urheiluvalokuva -palkintokategorian raati nosti Tiia Mahkosen kuvan ansioiksi ennen kaikkea harvoin nähtyä voiton jälkeistä hetkeä. Kuva kertoo hyvin, miten voiton jälkeen kaikki kauden aikana kertyneet paineet ja finaalien lataus purkautuvat ulos, ja voiton hetkelläkin urheilija voi kaivata hetkeä olla yksin omien ajatustensa kanssa, tai jopa olla yksinäinen. Kuvan vaikuttavuutta kasvattaa myös se, että tämänkaltaisia hetkiä näkee harvoin median tai seurojen kuvakerronnassa.

Vuoden sykähdyttävin urheiluvalokuva -palkintokategorian kunniamaininnat jaettiin Pasi Rahikan kuvalle ”Taistelija” sekä Tara Jaakkolan kuvalle ”Karhubasketin kannattajaryhmä elää tunteella”.

Urheilutoimittajain Liiton nimeämään Vuoden sykähdyttävin urheiluvalokuva -raatiin kuuluvat ammattivalokuvaajat Kalle Parkkinen ja Elmeri Elo.

Urheilutoimittajain Liitto on vuodesta 2009 lähtien palkinnut vuosittain Vuoden urheilutoimittajan ja Vuoden tiedottajan. Vuonna 2013 mukaan tuli Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustus ja vuonna 2020 Vuoden urheilujuttu ja Vuoden digitaalinen hitti. Viime vuonna mukaan otettiin myös Vuoden sykähdyttävin urheiluvalokuva. Vuoden urheilujournalistin, Vuoden tiedottajan sekä Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksen valitsee Urheilutoimittajain Liiton hallitus. Muissa palkintokategorioissa, Vuoden urheilujuttu, Vuoden digitaalinen hitti ja Vuoden sykähdyttävin urheiluvalokuva, on muodostettu erilliset palkintoraadit.

VUODEN SYKÄHDYTTÄVIN URHEILUVALOKUVA -VOITTAJA

Tiia Mahkonen – Kristian Kuuselan hengähdystauko voitetun mestaruuden jälkeen

28.4.2022
Kun urheilijalta kysytään voiton jälkeen tuntemuksia, vastaus on usein ”En osaa sanoa, nyt on ihan tyhjä olo”. Kuva kertoo hyvin, miten voiton jälkeen kaikki kauden aikana kertyneet paineet ja finaalien lataus purkautuvat ulos, ja voiton hetkelläkin urheilija voi kaivata hetkeä olla yksin omien ajatustensa kanssa, tai jopa olla yksinäinen. Kuvan vaikuttavuutta kasvattaa myös se, että tämänkaltaisia hetkiä näkee harvoin median tai seurojen kuvakerronnassa.

Kuva: Tiia Mahkonen.

VUODEN SYKÄHDYTTÄVIN URHEILUVALOKUVA -KUNNIAMAININNAT

Pasi Rahikka – Taistelija

7.11.2022
Kuvassa sotalaiva HDMS Espen Snare lipuu sadeverhon taakse ja etualalla suomalainen ILCA 7 -purjehtija Aleksi Tapper purjehtii yksin hyisessä marraskuun sateessa. Raati yhtyy kuvaajan omaan luonnehdintaa kuvasta: kuva kertoo sisusta ja voittamisen tahdosta sekä periksiantamattomuudesta – suomalaisuudesta.

Kuva: Pasi Rahikka.

Tara Jaakkola – Karhubasketin kannattajaryhmä elää tunteella

9.5.2022
Karhubasketin kannattajaryhmä eli tunteella kevään finaaleissa Salon Vilpasta vastaan. Kuvassa on hienosti vangittu hetki, jossa suuret tunteet kasvavat kannattajien sisällä kuin paine samppanjapullossa hetkeä ennen kuin korkki poksahtaa irti. Kuva antaa myös katsojan mielikuvitukselle mahdollisuuden päättää meneekö kuvan ulkopuolelle jäävä pallo koriin vai ei, ja päättyykö tilanne kannattajien riemuun vai pettymykseen.

Kuva: Tara Jaakkola.