Urheilutoimittajain Liitto antoi tänä vuonna Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksen kahdelle urheilutoimittajalle. Tunnustukset saivat Ilkka Laitinen ja Erkki Kinnunen. Tunnustukset jaettiin liiton Urheilujournalismin illassa 14. joulukuuta 2020 Helsingissä.

Erkki Kinnunen

Urheilutoimittajain Liitto palkitsi 63-vuotiaan urheilutoimittaja Erkki Kinnusen (s. 7.4.1957) Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella.

Pihtiputaalla syntynyt Kinnunen ehti tehdä urheilutoimittajan töitä liki kuudella eri vuosikymmenellä. Hän kävi Alkio-opiston tiedotuslinjan, jonka jälkeen hän aloitti urheilutoimittajan uransa Kymen Sanomissa vuonna 1979. Kotimaakuntaansa Keski-Suomeen Kinnunen palasi vuoden 1983 ensimmäisenä päivänä, kun hän aloitti työnsä Keskisuomalaisen urheilutoimittajana. Ja Aholaidan toimitukseen Kinnunen sitten kotiutui vuosikymmeniksi. Hän oli tovin 2000-luvun alkupuolella uutistuottajana, mutta muuten Kinnusen jykevä hahmo istui luotettavasti urheilutoimituksen penkillä aina marraskuuhun 2019 asti. Virallisesti Kinnunen eläköityi marraskuussa 2020.

Kinnunen tunnetaan Keski-Suomessa ja myös valtakunnallisesti etenkin hiihtolajien toimittajana. 1980-luvulla hän oli erityisesti mäkihyppytoimittaja – tai voisiko sanoa jopa, että Nykäs-toimittaja. Kinnunen oli seuraamassa Matti Nykäsen hyppyjä ympäri maailmaa ja oli Keskisuomalaisen toimittajana paikalla todistamassa myös Nykäsen olympiavoittoja sekä 1984 Sarajevossa että 1988 Calgaryssa. Kinnunen kävi kutsuttuna vieraana paikalla, eikä vain kerran, Nykäsen häissäkin.  Kinnunen ja Nykänen olivat tutustuneet Jyväskylässä jo lapsena, sillä he asuivat samassa Halmekadun kerrostalossa. Kaksikon luottamussuhde jatkui myös Nykäsen urheilu-uran loputtua. Yksi Kinnusen viime vuosien hienompia tekstejä olikin kolumni, jonka Kinnunen kirjoitti Nykäsen kuoltua. Sellainen Matti oli. Hänellä oli elämässään, ainakin silloin nuorempana, aina ohitusvaihde päällä. Hyppyrin keulalla hän kuitenkin tuntui aina tietävän, ettei ohi pidä ponnistaa”, Kinnunen kirjoitti koskettavassa kolumnissaan.

Pelkkä suksimies Erkki Kinnunen ei suinkaan ollut. Uransa viime vuosina Kinnunen meritoitui esimerkiksi uintitoimittajana ja Kinnusen pitkään arvokilpailulistaan kuului myös yhdet kesäolympialaiset vuonna 2004. Kaikkiaan Kinnunen oli toimittajana mukana olympialaisissa seitsemän kertaa. MM-kilpailuja, erityisesti hiihdon MM-kilpailuja, vyölle kertyi lukematon määrä.

Ilkka Laitinen

Urheilutoimittajain Liitto palkitsi Ilkka Laitisen Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella.

Lukijoiden, kollegoiden ja urheilijoiden arvostama Laitinen teki Iltalehdessä kunnioitettavan yli 30 vuoden uran. Hän jäi eläkkeelle syksyllä 2020, kun Alzheimerin tauti päätti hienon uran ennen aikojaan.

Laitinen tunnetaan erityisesti jalkapallotoimittajana. Vahva asiantuntemus jalkapalloon rakentui jo hänen pelaaja- ja valmentajavuosiensa aikana. Sitä asiantuntemusta hän käytti ansiokkaasti hyväkseen toimittajana. Ykköslajissaan Laitinen on palkittu Vuoden jalkapallotoimittajana 2006. Palloliiton myöntämän Respect-palkinnon Laitinen sai vuonna 2020.

Asiantuntemuksen lisäksi Laitinen tunnetaan luotettavana ja lojaalina toimittajana. Häneen saattoivat luottaa niin haastateltavat kuin kollegatkin. Sen lisäksi että Laitinen tiesi, mistä kirjoitti, urheilijat pitivät myös siitä, että toimittaja välitti heidän sanomisensa tarkasti ja rehellisesti lukijoille. Laitinen on hyvässä mielessä vanhan liiton sanomalehtimies. Uusiutumiskykyäkin löytyi, sillä Laitinen otti myös ajan tuomat muutokset omakseen. Kun toimittajan piti alkaa kuvata Iltalehteen kuvia ja videoita, Laitinen otti homman haltuun, vaikka aiempaa kokemusta ei juuri ollut.

Kollegoitaan Laitinen on ollut aina valmis auttamaan. Hän ei ole käyttänyt aikaansa muiden lyttäämisen tai itsensä korostamiseen. Hän antoi työnsä puhua. Vaatimattomuudesta kertoo jotain se, että aikoinaan jopa lähimmät työkaverit Iltalehdessä yllättyivät, kun Laitisen nimi löytyi jalkapallon Kakkosessa pelanneen FC Espoon listoilta maalivahtivalmentajan tehtävästä. Laitinen ei ollut tehnyt siitäkään roolista numeroa.

Vaikka Laitinen tunnetaan ennen kaikkea jalkapallotoimittajana, hän teki 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suomalaisen alppihiihdon kulta-aikana ansiokasta työtä myös rinteillä. Samalla tavalla kuin jalkapallossa, alppihiihdossakin Laitinen voitti asiantuntemuksellaan ja luotettavuudellaan lukijoiden ja suurimpienkin tähtiurheilijoiden luottamuksen. Eikä hän kavahtanut työssään muitakaan lajeja, vaan hoiti annetut tehtävät nurisematta.