On tullut taas se aika vuodesta, jolloin urheilutoimittajilla on käsissään valta päättää erilaisista palkinnoista ja siitä kenelle ne menevät.

Kaikki liiton jäsenet, siis ihan kaikki, saavat viikon kuluttua sähköpostia, jossa voitte valita kolmesta ehdokkaasta Vuoden urheilujutun, Vuoden digitaalisen hitin, Vuoden sykähdyttävimmän urheilukuvan ja Vuoden tiedottajan. Palkinnot ovat ammattikunnan keskuudessa arvostettuja ja kun niiden saajat julkistetaan Urheilun päivä -tapahtumassa 25. marraskuuta, saavat valitut myös valtakunnallista julkisuutta.

Nostamme myös ammattikuntamme arvostusta osallistumalla tähän valintaan mahdollisimman suurella joukolla. Meitä toimittajia palkitaan harvoin, joten nyt on aika nostaa ainakin omissa joukoissa näiden palkintoluokkien arvostusta.

Urheilun päivässä julkistetaan myös uusi arvostustamme nostava asia: Urheilutoimittajien Hall of Fame. Ensimmäisellä valintakerralla pääpaino on menneiden aikojen suuruuksissa, mutta kyllä paikalle saadaan myös upean toimittajauran tehneitä ”veteraaneja”. Kiitos jo tässä vaiheessa saamistani ehdotuksista.

Hall of Fame on ammattikuntamme arvostetuin kunniagalleria. Siihen ei valita yhä työssä olevia ”legendoja”, mutta heidänkin aikansa koittaa varmasti tulevaisuudessa.

Tilaisuudessa julkistetaan myös Urheilutoimittajain Liiton palkintoluokkien ehdokkaat, luokat ovat: Vuoden nuori urheilija, Vuoden valmentaja, Vuoden joukkue, Vuoden urheilija.

Olisi hienoa, jos pääsisit paikalle tähän liittomme kannalta merkittävään tapahtumaan. Sen järjestelyistä vastaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Urheilugaala. Paikalla on myös urheiluministeri Mika Poutala.

Tilaisuus on 25. marraskuuta klo 10.00–15.00. Osallistumismaksu on 28 € / hlö, mikä sisältää aamukahvit ja lounaan. Urheilun päivä -tilaisuus striimataan LIVEnä ISTV:ssä. Striimauksesta vastaa Helsingin Urheilutoimittajat/Laajasalon opisto. Kutsu ja tilaisuuden tarkempi ohjelma lähetetään sähköpostilla myöhemmin lokakuussa.

Urheilutoimittajain liitto täyttää vuonna 2026 peräti 95-vuotta. Juhlia riittää heti tammikuusta alkaen, eikä niitä keskitetä pelkästään pääkaupunkiseudulle. Nyt on jo suunnitteilla Tampereen tapahtuma kesäkuun alussa, helmikuussa juhlimme Ivar Wilskmanin päivänä 26.2. arvomerkkien myötä ja toivoisinkin, että paikalliskerhot listaisivat omia jäseniään, jotka täyttävät UL:n hopeisen ja kultaisen merkin kriteerit.

Pääjuhlan ajankohdasta ilmoitamme myöhemmin.

Liiton hallitus on hyväksynyt kaksi uutta lajia vuoden parhaat lajilistalle. Fitness ja Cheerleading liitettiin lajivalikoimaamme, jossa on nyt jo 87 eri lajia.

Kuten jo keväällä kerroin, panostamme jatkossa voimakkaasti myös omaan varainhankintaan, jotta voimme palvella jäsenistöä parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme tehneet kumppanuussopimuksen Urheilugaalaakin pyörittävän Rivents Oy:n kanssa. He hankkivat yhteistyökumppaneita hallitsemiimme Urheilugaalan neljään palkintoluokkaan. Odotan tältä yhteistyöltä paljon.

Liitto on tehnyt markkinointisopimuksen myös Jukka Suomelan edustaman EMG:n kanssa. Suomelalla on kymmenien vuosien kokemus myös UL:n yhteistyökumppanien hankinnasta. On hienoa, että saimme hänet takaisin joukkoomme hankkimaan kumppaneita ja vastaamaan Fair Play -lehden teknisestä toteutuksesta.

Fair Play -lehti ilmestyy tänä vuonna joulukuussa, se keskittyy pitkälti Vuoden Urheilijan valintojen ennakkosuosikkien esittelyyn. Jatkossa liiton tarkoitus on saada lehti jäsenistölle ainakin kaksi kertaa vuodessa, lehden päätoimittajana toimii Jari Porttila.

Liiton suuri koulutuspäivä, syysseminaari, järjestetään 13. marraskuuta klo 14–17.00 Tahdossa. Aiheet ja esiintyjät ovat huippuluokkaa. Kaj Kunnas avaa kokemustensa kautta sitä, millaista on olla vakinaisessa työsuhteessa ja toisaalta freelancerina. Kumpi vaihtoehto on tulevaisuutta?

Tekoälyn hyödyistä ja haitoista on tulossa kertomaan sitä käytännössäkin käyttävän verkkojulkaisu Atleetin ja Accu Scoren omistaja Tuomas Kanervala. Kannattaa tulla kuuntelemaan, kuinka tekoälyä eli AI:ta voidaan hyödyntää toimitustyössä.

Tilaisuus on kaikille jäsenille ja alan opiskelijoille ilmainen. Tahdon tiloihin mahtuu 50 ensin ilmoittautunutta. Syysseminaarin kutsu on tulossa sähköpostilla.

Nyt on myös tullut aika anoa kansainvälisen järjestömme AIPS:n pressikorttia. Se on tärkein dokumenttimme, kun matkustamme Suomen rajojen ulkopuolelle. Jatkossa sitä vaaditaan myös suurimmassa osassa kansainvälisiä urheilutapahtumia. AIPS:n korttia kannattaa anoa, koska tulevaisuudessa sen saanti ei ainakaan helpotu.

Osallistun maanantaina 13. lokakuuta AIPS:n kokoukseen, jossa käsitellään mm. AIPS:n suhtautumista sisällön tuottajiin ja voidaanko heitä hyväksyä AIPS:n jäseniksi.

Jari Porttila
Puheenjohtaja
jari.porttila@urheilutoimittajat.fi