Viimeinen viesti päättyi eteenpäin kurkottaneeseen lauseeseen.
“Palataan asiaan, kun olet palannut Saimaalta.”
Ei palattu, ei ehditty. Urheilutoimittaja Erkki Kinnunen menehtyi pitkälliseen sairauteen 16. syyskuuta. Hän nukkui pois rauhallisesti ja siunauksen saattelemana 64 vuoden iässä.
Erkki oli juurevasti jyväskyläläinen, vaikka kävi syntymässä Pihtiputaalla 7.4.1957.
Erkki Kinnusen ihmisyyttä ei ole vaikea luonnehtia. Lähestyy häntä miltä suunnalta tahansa, vastaan tulevat isot arvot. Tunnollisuus, vähäeleisyys ja muiden huomioonottaminen olivat Erkin piirteitä. Ne olivat hänessä läsnä niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Urheilujournalistina Erkki oli elegantti hovimestari, siten kuin hovimestarius arvokkaimmillaan mielletään. Erkki tunsi olevansa lukijoiden palvelija. Hänelle oli kunnia-asia välittää urheilutapahtumasta kuva, joka vastasi todellisuutta. Urheilijoiden sanat hän tallensi piirun tarkasti, kikkailematta tai tarkoituksia vääristelemättä.
Erkin jutut oli koottu pelkistetysti nähdystä ja koetusta – myös silloin, kun kisatapahtuman tarjottimella ei ollut mitään erityistä herkkua tai edes kiinnostavuutta. Yliampuvien sensaatioiden, kosiskelevien klikkiotsikoiden tai itseriittoisen minä-kirjoittamisen mies hän ei ollut missään määrin.
“Hovimestari” Erkki Kinnunen oli myös suhteessa työnantajaansa. Kymen Sanomissa toteutunutta prologia lukuun ottamatta Erkki palveli koko uransa Keskisuomalaista. 37 vuotta kestänyt side oli luja. Hän koki lukuisilla arvokisareissuillaan, muun muassa seitsemissä olympialaisissa, edustavansa voimallisesti Keskisuomalaista. Ei niinkään itseään.
Velvollisuudentunto oli Erkille myös taakka. Perusteellisuudessaan hän joutui painimaan juttujensa kanssa pitempään kuin muut. Kun kollegat pakkasivat arvokisojen mediatilojen illassa kamojaan, Erkki vielä haki aamusta alkaneen työpäivän väsyttämänä faktoja kolumniinsa.
“Eki, sammuta valot, kun lähdet”, hätäisimmillä oli tapana huikata. Samalla he suuresti arvostivat tuota kannettavan tietokoneen takana hiljaa tuhahdellutta työkaveriaan.
Erkki Kinnunen aloitti työnsä Keskisuomalaisen urheiluosaston hiihtolajeihin erikoistuneena toimittajana vuoden 1983 alussa. Edellistalven lumilla oli Matti Nykänen, samassa Halmekadun kerrostalossa Erkin kanssa lapsuutensa elänyt mäkien ihme, voittanut ensimmäisen aikuisten MM-kultansa Oslossa.
Kaksikosta Nykänen-Kinnunen muodostui käsite sekä Keskisuomalaisen lukijoiden keskuudessa että valtakunnan urheilujournalismissa. Nykänen urheili ja ehti vähän muutakin. Kinnunen raportoi.
Tyyli oli taattu. Nykäsen voitot Erkki löi pöytään – tässä tapauksessa lehden sivuille – vastaan panemattomina mestariteoksina. Nykäsen rosoisesta puolesta hän kertoi sen, mistä oli varma. Epämääräisen retostelun hän jätti muille toimittajille.
Kaikkiaan Kinnunen operoi työssään poikkeuksellisen suomalaisurheilun tähtikatraan kanssa: Marja-Liisa ja Harri Kirvesniemi, Mika Myllylä, Marjo Matikainen-Kallström, Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo), Aino-Kaisa Saarinen, Samppa Lajunen, Toni Nieminen, Jani Soininen, Janne Ahonen, Matti Heikkinen, Iivo Niskanen, Krista Pärmäkoski. Heille Erkki ei ollut enää hovimestari. Pikemminkin heidän valoisien ja varjoisten hetkiensä dokumentoija.
Vaikka Erkin kanssa joutui joskus jopa kinastelemaan työn sijoituksesta elämän rankingissa, selvää oli, että lopulta toimittajan ammatti ei ollut hänellekään kaikki kaikessa. Ehdoton kaikki kaikessa -asema Erkin mielessä oli perheellä, vaimolla ja kahdella lapsella. Hän puhui heistä usein työmaalla, ja kun puhui, sanoissa oli poikkeuksellista ylpeyttä ja lämpöä. Tärkeitä ihmisiä olivat loppuun asti myös oma äiti ja kolme sisarusta.
Kohtalon oikku lienee se, että Erkki Kinnunen saatettiin Anssi-isänsä viereen viikonloppuna, jolloin Keski-Suomessa ajettiin MM-ralli. Kyseinen viikonloppu on lehden urheiluosastolla perinteisesti yksi vuoden kiireisimmistä ja stressaavimmista.
Mutta Erkin ei enää tarvinnut olla kellottamassa ek-aikoja. Hän lepää nyt. Ja hänen on hyvä, mikäli Luoja vain on järjestänyt sinne ylös rauhaisat kalavedet sekä tarkasti leikatut golfviheriöt.
Ilkka Kulmala
Kirjoittaja on Erkki Kinnusen pitkäaikainen työtoveri
Kuva: Timo Mustalampi
Urheilutoimittajain liiton pääsihteeri.
