Ajankohtaista
Porttilan loki6.11.2026

Kohti valoisaa tulevaisuutta

Kaksi miestä juhlapuvuissa mikrofonin ääressä urheilujuhlan lavalla

Tervetuloa Urheilutoimittajain Liiton uusille nettisivuille. Vaikka itse sanonkin, niin komeilta ja nykyaikaisilta näyttävät!

Miksi päätimme jo vuosi sitten, että sivut on uusittava? Pääsyy oli tietenkin se, että halusimme palvella jäsenistöämme, melkein tuhatta urheilutoimittajaa paremmin. Halusimme myös tarjota teille paikan kirjoittaa, meille kaikille.

Nämä sivut eivät kuitenkaan ole suunnattu pelkästään urheilutoimittajille, vaan tavoittelemme lukijakuntaan myös kaikki urheilusta kiinnostuneita suomalaisia. Ja heitähän riittää.

Haluamme tuoda esille arvioita ja taustoittaa uutisia. Meidän jäsenistössämme on valtava määrä nuoria nälkäisiä toimittajia ja kokeneita, ehkä jo eläkkeellä olevia toimittajia. Kaikilla on varmasti sanottavaa esimerkiksi Venäjän mukaan tulosta huippu-urheiluun jne.

Jäsenistössämme on myös hyvin huippu-urheilijoita tuntevia toimittajia, jos haluatte saada juttujanne julki, juuri tämä sivusto on hyvä paikka niiden jakamiseen.

Päivitämme ajankohtaisia juttuja ja uutisia tasaisin väliajoin, joten sivuilla kannattaa piipahtaa päivittäin.

Sivujen työstämisestä on vastannut Ville Nukari. Sisällöstä ja sen päivittämisestä vastaa jatkossa liiton varapuheenjohtaja ja viestintävastaava Kimmo Muttilainen. Päätoimittajana toimii Fair Play -lehden päätoimittaja ja liiton puheenjohtaja Jari Porttila.

Juttuja kuvineen voitte lähettää osoitteeseen toimisto@urheilutoimittajat.fi

Kohti valoisaa tulevaisuutta ja nautittavia lukuhetkiä.

Jari PorttilaPuheenjohtaja

Lue lisää