Ehdokaslistat on julkaistu ja Vuoden urheilija -äänestys alkaa

Vuosi lähestyy loppuaan ja jälleen on aika äänestää, kuka on Vuoden urheilija, Vuoden valmentaja, Vuoden nuori urheilija ja mikä Vuoden joukkue. Ehdokaslistat on julkaistu ja äänestys käynnistyy tänään 28. päivä marraskuuta.
Urheiluvuosi lähenee loppuaan ja on aika äänestää omaa suosikkiaan vuoden 2024 parhaista urheilijoista, valmentajista ja joukkueista. Tuttuun tapaan luokkiensa parhaat palkitaan tammikuussa järjestettävässä Suomen Urheilugaalassa. Äänestysoikeudellisia ovat Urheilutoimittajain Liiton pressikortin haltijat.
Tänä vuonna Vuoden urheilija -ehdokaslistalle valittiin 21 urheilijaa. Vuoden joukkue ja Vuoden nuori urheilija -listoille valittiin viisi ehdokasta ja Vuoden valmentaja listalta löytyy kolme nimeä. Ehdokaslistoja voidaan tarvittaessa täydentää äänestyssivuille vielä joulukuun aikana.
– Mitalisaldo yleisurheilun EM-kisoissa ja eritoten olympialaisissa on luonut kuvan suomalaisittain erittäin alavireisestä urheiluvuodesta. Vuoden urheilija -ehdokaslistan pituus kuitenkin osoittaa, että menestystäkin on tullut, Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula toteaa.
– Kaikki arvokisamitalistit eivät edes mahtuneet mukaan 21:n urheilijan listalle, johon pikantin lisän tuovat lajit kuten elektroninen urheilu, frisbeegolf ja rullalautailu, joita ei ole näissä ympyröissä aiemmin koskaan ennen nähty.
Entiseen tapaan kymmenen parhaan listalle voi äänestää ehdokaslistan ulkopuolelta hyvien perustelujen kera yhden urheilijan, mutta vain niistä 84 lajista, joissa valitaan eri lajien parhaat urheilijat.
Äänestys alkaa ja ehdokkaat esitellään Vuoden urheilija -äänestyksen omilla verkkosivuilla torstaina 28.11. alkaen klo 15.00. Äänestys päättyy 31.12. klo 23.59 (Suomen aikaa).
Äänestysoikeus on kaikilla liiton A-jäsenillä sekä niillä B-jäsenillä, joille on myönnetty liiton pressikortti. Vuoden urheilija -äänestyksen voittaja julkistetaan Urheilugaalassa 16. tammikuuta 2025.
Vuoden urheilija -äänestys alkaa 28.11. klo 15.00 Äänestysohjeet Vuoden urheilija -valiokunta
Vuoden urheilija -ehdokkaat 2024
SEBASTIAN AHO jääkiekko NHL-joukkueensa Carolina Hurricanesin ylivoimaisesti paras pistemies runkosarjassa (78 ottelussa 36+53=89). Ykkönen myös play offseissa (11 ottelussa 4+8=12). NHL:n All Stars -pelin 2024 ainoa suomalaispelaaja
NIKLAS ANTTILA frisbeegolf MM-hopea, joka oli ensimmäinen suomalaismiehen saavuttama avoimen luokan MM-mitali. Yhdysvaltain kiertueen osakilpailuvoitto Texasissa
ALEKSANDER BARKOV jääkiekko Stanley Cupin voittajajoukkueen Florida Panthersin kapteeni. Ensimmäinen suomalainen kapteeni NHL:n mestarijoukkueessa. NHL:n Frank J. Selke Trophyn voittaja (paras puolustava hyökkääjä). Runkosarjassa 73 ottelua, joissa 23+54=77 tehopistettä, 24 play offs -ottelussa 8+14=22
OLIVER HELANDER yleisurheilu Rooman EM-kisojen keihäänheiton pronssi. Pariisin olympiakisoissa yhdeksäs
HARRI HELIÖVAARA tennis Grand Slam -turnauksen voitto Wimbledonin nelinpelissä Henry Pattenin kanssa. Mukana ATP-finaaliturnauksessa
LUKAS HRADECKY jalkapallo Suomen maajoukkueen sekä Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahti ja kapteeni. Torjui seurajoukkueensa Saksan Bundesliigan mestariksi ilman ensimmäistäkään tappiota. Saksan cupin voitto
PIHLA KAIVO-OJA nyrkkeily Viides sija Pariisin olympialaisissa naisten 50 kg:n sarjassa
MIIKA KIRMULA suunnistus EM-pronssia pitkällä matkalla ja MM-hopeaa sprinttiviestissä. Maailmancupin osakilpailun voitto Kuopiossa
SILJA KOSONEN yleisurheilu Pariisin olympiakisoissa moukarinheiton viides. Rooman EM-kisoissa neljäs
LAURI MARKKANEN koripallo NBA-liigan tähtipelaaja, joka solmi kesällä seuransa Utah Jazzin kanssa yli 200 miljoonan euron jatkosopimuksen
KERTTU NISKANEN maastohiihto maailmancupin kokonaiskilpailun viides ja maailmancupin distanssimatkojen yhteistuloksissa neljäs sekä kolme osakilpailuvoittoa
JOAKIM OLDORFF sulkapallo EM-pronssi, joka oli Suomen sulkapallohistorian toinen EM-mitali
TONI PIISPANEN yleisurheilu Pariisin paralympialaisissa T51-luokassa hopeaa 200 metrin ja pronssia 100 metrin pyörätuolikelauksessa
MIKKO RANTANEN jääkiekko Colorado Avalanchessa NHL:n runkosarjassa 80 ottelussa tehopisteitä 104 (42+62). Pistepörssin kahdeksas ja paras suomalainen. Play offseissa 11 ottelussa 4+10=14
KALLE ROVANPERÄ autourheilu neljä MM-rallin osakilpailuvoittoa
LUUKAS SAHA judo MM-pronssi 66 kg:n sarjassa, Suomen ensimmäinen MM-mitali judossa 43 vuoteen. Hävisi Pariisin olympialaisissa toisella kierroksella painoluokan maailmanlistan ykköselle Moldovan Denis Vierulle jatkoajalla
EVELIINA SALONEN frisbeegolf MM-kulta, Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus. Major-kilpailun Champions Cupin voitto
HEILI SIRVIÖ rullalautailu Pariisin olympiakisoissa viides sija ja X-Gamesissa kolmas sija
LEO-PEKKA TÄHTI yleisurheilu Pariisin paralympialaisissa pronssia T54-luokan 100 metrin pyörätuolikelauksessa ja MM-kulta samassa luokassa samalla matkalla
VALTTERI UUSITALO purjehdus ILCA7-olympialuokan EM-kulta
ALEKSI VIROLAINEN elektroninen urheilu voitti ensimmäisenä suomalaisena e-urheilijana Counter Strike 2 -pelin major-turnauksen johdettuaan joukkueensa Natus Vinceren voittoon. Kolme muuta kansainvälistä turnausvoittoa ja joukkueensa kanssa maailmanlistan kärjessä
Vuoden nuori urheilija -ehdokkaat
SANI BRÄNNFORS (s. 2005) vapaaottelu MM-kulta amatöörivapaaotteluliitto IMMAF:n aikuisten kisoista Bantam-painoluokassa.E M-kulta 61,2 kg:n sarjassa
MINJA KORHONEN (s. 2007) yhdistetty Nuorten maailmanmestaruus, nuorten olympiakulta ja joukkuekilpailun nuorten olympiakulta. Maailmancupin kokonaispisteissä 15:s ja kesä-gp:n kokonaiskilpailun viides
HEILI SIRVIÖ (s. 2011) rullalautailu Olympiakisoissa 5. ja X-Gamesissä 3.
TUUKKA TAPONEN (s. 2006) autourheilu Formula Regionalin Lähi-Idän mestaruus 2024/5 osakilpailuvoittoa. Formula regional Euroopan sarjan kolmonen 2024/4 osakilpailuvoittoa ja paikka Ferrarin nuorten kuljettajien akatemiassa
ENNI VIRJONEN (s. 2007) yleisurheilu Alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruus seitsenottelussa Banska Bystricassa, Slovakiassa pistein 6151. Tulos on alle 18-vuotiaiden Suomen ennätys ja maailman kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi kovin tulos. Kalevan kisojen pronssia 200 metrillä ajalla 23,95
Vuoden joukkue -ehdokkaat:
JALKAPALLO Alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin selviytynyt maajoukkue
KORIPALLO Alle 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kultajoukkue
SUUNNISTUS Suunnistuksen sprinttiviestin MM-hopeajoukkue. Joukkueessa suunnistivat: Maija Sianoja, Miika Kirmula, Tuomas Heikkilä, Venla Harju
RATSASTUS Pariisin olympialaissa kahdeksanneksi sijoittunut kouluratsastusjoukkue. Joukkueessa ratsastivat: Emma Kanerva, Henri Ruoste, Joanna Robinson
VOIMISTELU Tampereen Sisun Minettien joukkuevoimistelun MM-kultajoukkue
Vuoden joukkue -ehdokaslistaa täydennetään tarvittaessa Vuoden urheilija -verkkosivuille.
Vuoden valmentaja -ehdokkaat:
TUOMAS IISALO koripallo NBA-joukkue Memphis Grizzliesin apuvalmentaja ja ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja NBA:ssa. Tilillä jo yksi NBA-ottelu päävalmentajanakin kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisena. Eurocupin voitto Paris Basketballin valmentajana (2023–24)
SUVI MIKKONEN taekwondo Pariisin olympialaisissa kultaa naisten 67 kg:n sarjassa voittaneen unkarilaisen Viviana Martonin valmentaja
MIKA LEHKOSUO jalkapallo Alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin selviytyneen maajoukkueen päävalmentaja
Vuoden valmentaja -ehdokaslistaa täydennetään tarvittaessa Vuoden urheilija -verkkosivuille.


