Fair Play -lehti: Aamulehden urheilun uutispäällikkö Pekka Aalto johtaa toimitusta etänä
4.6.2020 11:02 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Fair Play -lehti: Aamulehden urheilun uutispäällikkö Pekka Aalto johtaa toimitusta etänä

Hallituksen ilmoitus Suomen siirtymisestä koronarajoituksiin 12. maaliskuuta muutti kaikkien suomalaisten urheilutoimitusten arjen. Toimittajat siirtyivät tekemään työtään omiin koteihinsa.

– Ensimmäisenä reaktiona oli hämmennys. Kaikki kilpa- ja tulosurheilu pysähtyi kuin seinään. Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat eri lajien läpikäymiseen ja pandemian vaikutusten selvittämiseen niiden toimintaan, Aamulehden urheilun uutispäällikkö Pekka Aalto kertaa.

Normiarjessa Aamulehden urheilusivujen sisältöä ohjaavat palloilusarjojen ottelut ja pirkanmaalaisittain kiinnostavien urheilijoiden kilpailut.

– Työvorolistat ja aiheet määräytyvät normaalisti noin 70-prosenttisesti niiden mukaan. Loput omasta sisällöstä koostuu omien toimittajien tekemistä jutuista, Aalto kuvailee.

Monen muun suomalaisen sanomalehden tapaan Aamulehdessäkin on viime vuosina ollut useat yt-neuvottelut ja urheilutoimittajien määrä on supistunut.

– Tällä hetkellä vakituisia toimittajia on lisäkseni neljä. Käytössämme on yksi vuorotyöntekijä ja yksi aktiivisesti kirjoittava avustaja. Koronapandemian takia ketään ei ole lomautettu.

Kuluja on koko ajan tiukennettu

Kaukana ovat ne ajat, jolloin Aamulehden urheilussa oli yhdeksän vakituista urheilutoimittajaa ja kolme täysaikaista vuorontekijää. Avustajamäärä ja -budjettikin olivat moninkertaiset nykyhetkeen verrattuna.

– Kuluja on koko ajan tiukennettu. Tälle kaudelle uutuutena tuli, että kotitoimitus tekee tarinat palloilusarjojen vieraspeleistä, kun aiemmin jutut otettiin vielä ulkopaikkakuntien avustajilta, Aalto antaa esimerkin muuttuneista käytännöistä.

Tavallisena aikana Aamulehdessä on arkisin kaksi aukeamaa ja viikonloppuisin kolme aukeamaa urheilua.

– Nyt koronaviruksen aikana määrä on ollut aukeama vähemmän per päivä, Aalto sanoo.

Vaikka sarjojen hoitaminen ja kiinnostavat kilpailut ovat ohjanneet Aamulehden sisältöä, jutuissa on pyritty nostamaan henkilöitä ja asioita tulosten takaa.

– Perinteisten otteluraporttien aika on painetussa lehdessä ollut jo aikaa sitten ohi. Ne ovat siirtyneet netin liveseurantaan. Sisältö on muutenkin muuttanut muotoaan. Teemme esimerkiksi kaikista tärkeimmistä otteluista aina videohaastattelun heti pelin jälkeen nettisivuillemme, Aalto kuvailee.

Optimistisena persoonana Aalto löytää poikkeusajasta jotain myönteistäkin.

– Kerrankin on ollut aikaa ideoida erilaisia juttuaiheita senttien ja tulosten takaa. Niille on ollut tilaa lehdessä. Urheilijat ovat olleet hyvin tavoitettavissa, ja heillä on ollut aikaa syvällisempiinkin keskusteluihin.

– Olemme kysyneet lukijoilta ja myös saaneet heiltä hyviä juttuvinkkejä, joita olemme pystyneet myös toteuttamaan, Aalto sanoo.

Lue lisää Pekka Aallon ajatuksista uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 2/2020.


Pekka Aalto on johtanut Aamulehden urheilutoimitusta
poikkeusoloissa kesämökiltään. Työn lomassa hän on pitänyt
kuntoaan yllä pilkkomalla polttopuita.




   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Heinäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat