Fair Play -lehti: Urheilutoimittajien tapaaminen oli yhtä mieltä kansainvälisistä tavoitteista
5.6.2019 17:54 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry


Pikavisiitillä Ruotsiin tutustuttiin Expressenin ja Dagens
Nyheterin toimituksiin, joissa käytiin seuraamassa ennen
kaikkea digitaalista tuotantoa. Kuva: Svenska Sportjournalist Forbundet
.

Fair Play -lehti: Urheilutoimittajien tapaaminen oli yhtä mieltä kansainvälisistä tavoitteista

Viisi pohjoismaista urheilutoimittajien liittoa piti perinteisen tapaamisensa toukokuun alussa Tukholmassa. Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Suomi ovat tavanneet virallisesti joka toinen vuosi vaihtamaan kuulumiset ja myös pohtimaan yhteistä rintamaa kansainvälisen urheilutoimittajien liiton, AIPS:n, ja Euroopan liiton, UEPS:n, toimintaan ja suunnitelmiin.

Keskustelussa oli esillä Pohjoismaiden oma ehdokas AIPS:n hallitukseen, mutta useiden liittojen suosikki, Ruotsin liiton puheenjohtaja Lisa Edwinsson, kieltäytyi kunniasta.

– Luovun Ruotsin puheenjohtajuudesta, joten AIPS ei kuulu suunnitelmiini, kertoi pohjoismaisen tapaamisen puheenjohtaja. AIPS on huomattu hankalaksi yhteisöksi vaikuttaa, mutta Pohjoismaiden yhteinen ääni on kuulunut monissa asioissa.

– Urheilujournalismin ja sen taustojen turvaaminen on tärkeintä meille, pohjoismaiset liitot totesivat.

Tanskalainen pitkän linjan urheilutoimittaja Flemming Olesen on AIPS:ssa sen kolmihenkisen talousvaliokunnan jäsen, joten uutiset AIPS:sta kyllä kantautuvat pohjoismaille. Pohjoismaiden liitoilla on yhteinen huoli jäsenistöjensä aktivoimisessa. Varsinkin Islannin 30-henkisen liiton on hankala löytää toimijoita. Jäsenmääriltään liitot ovat kuitenkin varsin vakaita.

Suomen yli 1300-jäseninen liitto on suurin, sillä muissa maissa liittoihin pääsevät vain päätoimiset.

Lue lisää pohjoismaisesta urheilutoimittajien kongressista uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 2/2019.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat