Fair Play -lehti: Leo-Pekka Tähti virittelee mestaruusvauhtiaan Espanjassa
30.12.2018 14:30 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Fair Play -lehti: Leo-Pekka Tähti virittelee mestaruusvauhtiaan Espanjassa

Pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähden viime kausi huipentui mitalisateeseen Berliinin EM-kilpailuissa, mutta porilaisen kauden dramaattisin päivä oli toukokuussa Sveitsissä. Tähden kelaustuoli repesi keskeltä kahtia kesken 400 metrin kilpailun.

– Olin päässyt noin 150 metrin kohdalle, kun tuolini runko napsahti yllättäen täysin poikki. Nopeuteni oli siinä vaiheessa lähes 35 kilometriä tunnissa. En pystynyt tekemään juuri mitään, vaan lensin ilmassa puolikkaan voltin ja putosin selkä edellä maahan. Sain todella kovan tällin alaselkääni, Tähti muistelee nyt, kun kisakausi on jo päättynyt.

– Ihme ja kumma, ettei sattunut mitään pahempaa. Kyllähän siitä päivästä jäi vähäksi aikaa kammo sisälleni, ja ihoni menee vieläkin kananlihalle, kun mietin sitä tilannetta.

Tähti kelasi kolmeen Euroopan mestaruuteen viime kesän Berliinin EM-kilpailuissa. T54-luokassa kilpaileva Tähti nappasi kultamitalit 100, 200 ja 400 metrin kelauksista ja vielä päälle 800 metrin hopean.

– Mies oli huippukunnossa, kunnonajoitukseni onnistui aivan täydellisesti, mutta sain vielä lisää vauhtia kapuloistani, Tähti kertoo.

Lue lisää Leo-Pekka Tähden ajatuksista uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 4/2018.


35-vuotias Leo-Pekka Tähti jatkaa loisteliasta uraansa
ainakin Tokiossa vuonna 2020 järjestettäviin paralympialaisiin
saakka. – En lähde vielä tässä vaiheessa sanomaan, että
urani välttämättä päättyy Tokioon. Aika näyttää.
Kuva: Leo-Pekka Tähden kotialbumi.



   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat