Vuoden Urheilija -äänestys kiinnostaa – Uudistunut äänestys sai positiivisen vastaanoton
17.10.2017 14:40 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Vuoden Urheilija -äänestys kiinnostaa – Uudistunut äänestys sai positiivisen vastaanoton

Vuoden Urheilija -äänestys kiinnostaa – Uudistunut äänestys sai positiivisen vastaanoton

Urheilutoimittajain Liiton jäsenet osallistuvat vuosittain Vuoden Urheilija -äänestykseen. Äänestäminen on jäsenille kunnia-asia – ja suurelle osalle myös positiivinen velvollisuus. Liitto uudisti äänestystä viime vuonna – ja jäsenistö kiinnostui äänestyksestä entistä enemmän. Kiinnostus Vuoden Urheilija -äänestystä kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta. Palautekyselyn perusteella eniten äänestämiseen vaikuttavat perinne ja vaikuttamisen mahdollisuus.

Urheilutoimittajien ammattikunta haluaa vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin. Siitä kertoo myös viime vuonna tehty äänestysennätys, sillä Vuoden Urheilija -äänestykseen osallistui ennätysmäärä liiton jäseniä. Urheilutoimittajain Liitto uudisti Vuoden Urheilija -äänestystä tavoitteenaan aktivoida entistä enemmän liiton jäseniä äänestämään. Perinteisen ”kymppilistan”, jossa kootaan 10 parhaan lista sijoille 1–10, sai edelleen täyttää, mutta mahdollisuus oli myös sijoittaa listalle vain viisi urheilijaa. Haarukka oli siis 5–10 urheilijaa.

Palautekyselyn perusteella äänestysuudistus koettiin jäsenten keskuudessa toimivaksi, sillä listaa ei tarvinnut väkisin yrittää ”keksiä” täyteen. Toki osa jäsenistä oli sitä mieltä, että kymmenen urheilijan listaaminen ei voi olla jäsenille kohtuuton tehtävä – riippumatta edes urheiluvuoden suomalaismenestyksestä.

"Tehtiinpä millainen äänestys tahansa, kaikkia ei voi miellyttää tuloksella, eikä äänestystavalla. Ja joka tapauksessa keskustelua riittää suuntaan jos toiseenkin. Ja sehän merkitsee sitä, että asia kiinnostaa laajoja (urheilu)kansalaispiirejä.”

Palloilu- ja joukkuelajit paremmin esille

Ehdokaslistojen kehittämiseen tuli paljon toiveita. Esille nostettiin mm. vammaisurheilijoiden oma kategoria, kattavampi ehdokasluettelo, palloilu- ja joukkuelajien edustajien sekä valmentajien parempi esille nosto ja mahdollisuus äänestää joukkue- ja valmentajaäänestyksessä yhden sijaan kolmea. Äänestystapaa pidettiin kuitenkin kaiken kaikkiaan toimivana ja riittävän yksinkertaisena. Arvontapalkinnoilla ei juurikaan ole äänestämisessä merkitystä – enemmänkin kyse on jäsenen perusvelvollisuudesta.

Suurin osa kyselyyn vastanneista koki, että Vuoden Urheilija -valinta on säilyttänyt arvostuksensa Urheilugaalan yhteydessä. Urheilugaala-ympäristö on myös lisännyt Vuoden Urheilija -palkitsemisen arvostusta.

”Urheilugaala on ehdottoman positiivinen tapahtuma, jonka julkisuusarvo huikea.”

Vuoden Urheilija -äänestys on kaiken kaikkiaan erittäin tärkeä asia Urheilutoimittajain Liiton jäsenille. Se näkyi myös palautekyselyyn vastanneiden määrässä. Urheilutoimittajain Liitolla on käsissään kenties Suomen kiinnostavin äänestys, joka herättää vuosi toisensa jälkeen tunteita – laidasta laitaan. Jäsenet ovat vahvasti sitä mieltä, että perinteestä ei luovuta. Äänestysaktiivisuuden eteen tulee kuitenkin tehdä töitä joka vuosi, jotta mahdollisimman moni liiton jäsen osallistuu äänestykseen.

”Vuoden Urheilija -valinta on yksi vuoden kohokohtia, varmasti myös urheilijalle. Perinteet kannattaa säilyttää. On arvokas palkitseminen.”



   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat