Fair Play -lehti: Podcast on tätä päivää – ja tulevaisuutta
1.11.2018 8:27 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry


Fair Play -lehti: Podcast on tätä päivää – ja tulevaisuutta

Uusimaan urheilutoimituksella on ollut oma podcast-kanava maaliskuusta saakka. Porvoossa ilmestyvän Uusimaa-sanomalehden urheilutoimittaja Toni Degerlund on tehnyt pitkään perinteisten urheilujuttujen oheen äänitiedostoja eli podcasteja. Mitä ne oikein ovat?

– Podcasteja kuunnellaan Älypuhelimilla varmasti eniten, mutta yhtä hyvin se onnistuu myös tietokoneella tai tabletilla.

Podcasteja voi tilata esimerkiksi iTunesista, jos on Applen käyttäjä tai Android-käyttäjät Google playstä. Yle Areenasta ja muista eri kanavista löytyy toimitettuja podcasteja.

– Niitä tekevät myös ihan tavalliset ihmiset, jotka ovat innostuneita jostain tietystä aiheesta. Aihealueita löytyy laidasta laitaan, mutta musiikkia ne eivät siis ole, jatkaa Degerlund.

Podcastien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti.

– Varmaan juuri sen takia, että niitä on niin helppo kuunnella työmatkoilla ja vaikka lenkillä.

Tiettävästi Degerlund on Mediatalo Keskisuomalaisessa ainoa toimittaja, joka tuottaa säännöllisesti podcasteja.

– Olen tehnyt niitä oikeastaan siitä asti, kun lähdin opiskelemaan mediaalaa eli vuodesta 2005. Minulla on radiotoimittajatausta Ylen Aikaisessa, Yle Itä-Uusimaassa täällä Porvoossa sekä Yle Savossa ja Yle Tampereella, Radio Rockissa ja Aallossa. Oikeastaan kaikissa työpaikoissani olen koettanut ujuttaa radiotyötä ja podcasteja mukaan.

Lue lisää Toni Degerlundin ajatuksista uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 3/2018.


   
Kanta-Hämeen Urheilutoimittajat
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti