TaUK:lla sopuisa vuosikokous
3.3.2020 17:10 Uutiset / Tampereen Urheilutoimittajien Kerho

TaUK:lla sopuisa vuosikokous

Tampereen Urheilutoimittajien kerho ry:llä oli leppoisa vuosikokous Ratinan stadionin klubitiloissa 2. maaliskuuta. Ennen kokouksen alkua illan isäntä, Tampereen kaupungin Liikunta- ja nuorisoyksikön johtaja Pekka P. Paavola, kertoi ensi kesän asunnottomien jalkapallon MM-kisoista ja Suomi ? Ruotsi yleisurheilumaaottelusta Tampereella. Paavola valotti myös Tampereen kaupungin urheilupaikkarakentamisen tilaa. Pesäpalloilijat saavat uuden kentän Kauppiin ja tekojään pitäisi valmistua loppuvuodeksi Sorsapuistoon. Hakametsän halli muutetaan Mestis-tasoiseksi jäähalliksi, kun kansiareena valmistuu. Tammelan jalkapallostadionin rakentaminen käynnistyy ensi vuonna.

Sopuisan vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Eero-Pekka Hollo, jonka johdolla vuosikokousasiat käytiin läpi ripeästi. TaUK:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa kahden seuraavan vuoden ajan Esa Maaranen. Myös erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Mikko Gynther, Harri Holli ja Pertti Vesterinen valittiin uudelleen kahdeksi vuodeksi. Marja Heinonen ja Hannu Partala jatkavat yhdistyksen toiminnantarkastajina.

Esa Maaranen


   
Tampereen Urheilutoimittajien Kerho
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat