Rautiolle yhdeksäs mestaruus
7.6.2012 20:14 Kuvagalleria / Tampereen Urheilutoimittajien Kerho
Tampereen Urheilutoimittajien Kerho ry:n ikinuori Eero Rautio voitti jo yhdeksännen kerran UL:n miesten golfmestaruuden.

golfin sm-kisat 001.JPG (450 x 600)

Jyväskylän kaksipäiväisissä mestaruuskilpailuissa TaUK:n Eero Rautio ei antanut nuorempien pelaajien yllättää itseään. Avauspäivänä hän pelasi saman kierrrostuloksen 79 kuin Helsingin Hannu Jalonen. UL:n yhdeksännen scr-sarjan mestaruutensa Rautio ratkaisi toisena kilpailupäivänä hyväkuntoisella Muuramen kentällä. Raution toisen päivän tulos oli 81 lyöntiä. Yhteistulos 160 riitti selvään kolmen lyönnin voittoon ennen Hannu Jalosta (163) ja Esko Ontrosta (170). TaUK:n Pekka Mikkonen oli yhdeksäs ja Esa Maaranen kahdeksastoista. UL:n mestaruuskisat on pelattua jo 22 kertaa. Raution lisäksi TaUK:n jäsenistä mestaruuden ovat voittaneet Mikko Koskinen, Esa Maaranen ja Pekka Mikkonen.
Kilpailun hcp-sarjan voitti Keski-Suomen Seppo Pänkäläinen (142). Pistebogeyna pelatun B-sarjan ykkönen oli Helsingin Kaija Yliniemi 61 pisteellä. Joukkuekilpailun voitti Kessun joukkue Seppo Pänkäläinen, Ari Mäntylä ja Ari Kinnunen 193 pisteellä. Kakkonen oli HUT I (178) ennen TaUK:n joukkuetta Eero Rautio, Pekka Mikkonen ja Esa Maaranen (174). Erittäin onnistuneista kisajärjestelyistä vastasi Keski-Suomen kerho.
-Tavoitteena on kymmenen mestaruutta, Rautio heitti nuoremmille pelaajille haasteen kisan jälkeen pitämässään voittopuheessa.

Esa Maaranen

Etusivun kuvassa ovat Kaija Yliniemi (vas.), Eero Rautio ja Seppo Pänkäläinen.


   
Tampereen Urheilutoimittajien Kerho
«  Syyskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat