Stanley Cup nosti Teräväisen Pääkaupunkiseudun parhaaksi
14.12.2015 23:47 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat

Stanley Cup nosti Teräväisen Pääkaupunkiseudun parhaaksi

HUT palkitsi Penkkiurheiluviikon Vuoden 2015 urheilutekona.

Stanley Cupin voittaminen nosti jääkiekkoilija Teuvo Teräväisen jo 21-vuotiaana Pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi. Palkinnon maanantaina 14. joulukuuta vastaanottanut äiti Sari Teräväinen arveli juhlassa, ettei lapsi itsekään välttämättä tajua, että hän on yltänyt jo ensimmäisellä NHL-kaudellaan mestaruuteen.

– Täytyy toivoa, että Teuvolla pelit jatkuvat ja että hän pysyy terveenä, Sari Teräväinen sanoi Malmilla Helmi Liiketalousopiston tiloissa järjestetyssä juhlassa.

HUT palkitsi Pääkaupunkiseudun parhaan urheilijan 36. kerran. Teuvo Teräväinen on vuodesta 1980 alkaneessa palkintoketjussa viides jääkiekon edustaja. Edellinen palkittu kiekkoilija oli Mikael Granlund vuonna 2011.

Teräväinen oli Chicago Blackhawksissa isossa roolissa, kun NHL:n mestaruutta ratkottiin. Hän teki pudotusepelien 18 ottelussa neljä maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä. Tehot nostivat hänet pudotuspelien parhaaksi tulokkaaksi.

Finaalisarjassa Teräväinen oli jopa paras pistemies tehtyään kaksi maalia ja annettuaan kaksi maalisyöttöä.

– Stanley Cupin voittaminen oli aina ainutlaatuinen homma. Mun eka vuosi NHL:ssä ei olisi voinut mennä paremmin, Teräväinen sanoi videotervehdyksessään.

Hän arvioi NHL-mestaruutta elämänsä toistaiseksi isoimmaksi asiaksi.

– Pääsin isoon rooliin, se oli hieno homma itselle. Pystyin todistamaan itselleni ja muille, että pystyn pelaamaan noin hyvin ja kovia pelejä, Teuvo Teräväinen sanoi.

Sari Teräväinen näki finaalisarjasta kolmannen ja neljännen ottelun paikan päällä. Videokooste finaalipeleistä nosti äidinkin ihon kananlihalle.

Teuvo Teräväisen viime kausi venyi pitkälle, koska mestaruus ratkesi vasta alkukesästä. Se söi vähän kesäharjoittelua, mutta Teräväinen uskoi videolla pääsevänsä kauden edetessä yhä parempaan ja parempaan vireeseen. 

"Parasta oli ihmisten ilo"

Vuoden urheiluteosta HUT palkitsi Stadion-säätiön Penkkiurheiluviikon, joka nousi loka-marraskuussa melkoiseksi some-ilmiöksi. 

– Kiitosta tulee aika harvoin, vaikka työ sinänsä on palkitsevaa, Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen sanoi vastaanotettuaan kiertopalkinnon yhdessä markkinointijohtaja Marju Pajun kanssa.

Kaksikon mukaan Penkkiurheiluviikko oli hauska tapahtuma, johon ihmiset jopa jonottivat ja tulivat eväiden kanssa hyvällä fiiliksellä.

– Parasta oli ihmisten ilo, kun yhdeksän päivän ajan sai sahata penkkejä, Paju sanoi.

Valloittavia tarinoita jaettiin sosiaalisen median lisäksi paikan päällä.

– Ihmiset tulivat alkuperäisten, vuoden 1952 olympialaisten pääsylippujen kanssa, Paju kuvaili Penkkiurheiluviikkoa, jonka aikana penkkejä myytiin noin 6000.

Tempaus sai joulukuussa jatkoa stadionin tyhjennysmyynnistä, jossa Stadion-säätiö laittoi myyntiin muun muassa kalusteita ja urheiluvälineitä.

Painija Ojala tähyää korkealle

Stadion joutuu tammikuussa mittavaan remonttiin, ja uudistetussa liikuntatilassa HUT:n juhlaa vietettiin myös Helmessä. Palkinnot jaettiin squashmontusta opetustilaksi muutetussa tilassa.

Ennen pääpalkintoja HUT jakoi kaksi koulutusstipendiä. Stipendien saajista paikalla oli Juha Kanerva, toisen stipendin sai Hannu Kauhala.

Helmi esitteli tilaisuuden osallistujille myös yhden nuoren urheilijansa, painija Toni Ojalan. Järvenpään Voimailijoita edustava Ojala, 17, tähyää vuoden 2020 Tokion olympialaisiin.

– Nuorten kisoista saa vasta hyviä muistoja. Aikuisten menestyjät muistetaan, määrätietoisen oloinen Ojala sanoi.

66 kilon sarjassa painiva Ojala on jo käynyt useaan otteeseen miesten maajoukkueleireillä. Arkipäivien leirit haittaavat hiukan koulua, mutta Helmessä urheiluun suhtaudutaan joustavasti.

– Treenaan kaksi kertaa päivässä, paitsi keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, jolloin on palauttavat päivät, ja vain yksi harjoitus päivässä, Ojala kertoi.

Helmen tarjoaman erinomaisen illallisen jälkeen illan huipennuksena käytiin jo legendaarisen maineen saavuttanut tietokilpailu. Sen voitti Seppo Kannaksen, Juha Kanervan, Marju Pajun ja Sari Teräväisen joukkue, joka oli nimennyt kvartettinsa asianmukaisesti "Tietäjiksi".

HUT kiittää lämpimästi Helmi Liiketalousopistoa tämänkin vuoden juhlasta. 

Teksti: Kaija Yliniemi
Kuvat: Lauri Karppinen

HUT:n puheenjohtaja Matti Hannula pääsi säkenöivien naisten
seuraan. HUT palkitsi Vuoden urheiluteosta Stadion-säätiön
Penkkiurheiluviikon. Pokaalien kanssa toimitusjohtaja
Maija Innanen (oikealla) ja markkinointijohtaja Marju Paju.

Teuvo Teräväisen äiti Sari Teräväinen (vasemmalla) liikuttui,
kun pojan videotervehdys esitettiin HUT:n palkintojuhlassa.
Äiti haki poikansa saaman Pääkaupunkiseudun parhaan palkinnon.
 
Teuvo Teräväisen äiti Sari Teräväinen (keskellä), Stadion-
säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen (oikealla) ja
markkinointijohtaja Marju Paju olivat 14. joulukuuta HUT:n
palkintosateessa.
 
HUT:n yhteistyökumppani Helmi Liiketalousopisto esitteli
urheilutoimittajille painilupaus Toni Ojalan. Helmessä hän
pystyy yhdistämään urheilun ja opiskelun.
 

   
Helsingin Urheilutoimittajat
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat