Hallitseva mestari jäi alkulohkoon HUT-salibandyssä
18.1.2014 19:12 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat
HUT:n salibandyturnauksessa vaihtuu valta, kun neljä joukkuetta pelaa lopputurnauksen 21. tammikuuta Myllypurossa.

Turnausta kolmena edellisenä vuotena hallinnut IS/Veikkaaja, nykyisin IS/Urheilusanomat, putosi jatkosta alkulohkossa.

HUT:n yhdeksännestä mestaruudesta kamppailevat A-lohkon voittaja Iltalehti sekä B-lohkon ykkönen HBL, kakkonen HEO Media ja kolmonen Yle Urheilu.

Yle Urheilu kukisti IS/Urheilusanomat vertailussa, vaikka kummatkin saivat yhtä monta pistettä per ottelu lohkoissaan. Yle veti pitemmän korren, koska pystyi pitämään maalieronsa positiivisena. IS/Urheilusanomien kohtaloksi koitui suurinumeroinen 2–9-tappio vahvassa vedossa olleelle Iltalehdelle.

Uutena mukana ollut HEO Media toi piristävän tuulahduksen turnaukseen, ja tutustutti nuoria alan opiskelijoita mahdollisiin tuleviin työkavereihin. Kaikkiaan mukana oli seitsemän joukkuetta, eikä mikään ollut heittopussi. Esimerkiksi A-lohkossa MTV johti ottelua IS/Urheilusanomia vastaan, ja B-lohkossa Hesari menetti viime minuuteilla johtonsa kahdessa pelissä.

Ja kuten erotuomarina kaikissa turnauksissa toiminut Jukka Parviainen totesi, nyt pelataan jo salibandyä eikä sählyä.

Turnauksen tilastot:

A-lohko (14.1.):

Iltalehti–MTV 10–0 (5-0)

2. Riku Korkki (Marko-Oskari Lehtonen) 1–0, 5. Joonas Partanen (Kalle Jokinen) 2–0, 7. Tomi Salomaa (Korkki )  3–0, 14. Korkki (Lehtonen) 4–0, 15. Salomaa (Korkki) 5–0, 20. Salomaa (Korkki) 6–0, 21. Salomaa (Karri Lehtiö) 7–0, 23. Salomaa (Korkki) 8–0, 24. Jussi Ojala (Korkki) 9–0, 25. Partanen (Lehtonen) 10–0, 29. Jukka Lohva MTV 2 min.

MTV–IS/Urheilusanomat 2–4 (2–2)

4. Teemu Karenius (Ilkka Soini) 1–0, 5. Teemu Jordberg (Henrik Lobbas) 2–0, 13. Panu Katila (Timo Mäkynen) 2–1, 15. Saku Sundelin (Katila) 2–2, 16. Mäkynen (Katila) 2–3, 24. Matti Markkola (Timo Sirola) 2–4, 28. Mäkynen erl.

IS/Urheilusanomat–Iltalehti 2–9 (1–5)

3. Salomaa (Jaakko Hietanen) 0–1, 5. Lehtiö (Salomaa) 0–2, 9. Hietanen (Korkki) 0–3, 12. Mäkynen (Juha Ottelin) 1–3, 14. Partanen (Hietanen) 1–4, 15. Jokinen (Korkki) 1–5, 18. Lehtiö 1–6, 20. Korkki (Salomaa) 1–7, 22. Salomaa (Ojala) 1–8, 23. Mäkynen 2–8, 29. Partanen (Ojala) 2–9.

Lohkon lopputilanne:

IL 19– 2
IS 6–11  
MTV 22–14  

B-lohko (16.1.): 

HBL–HEO Media 3–1 (2–0)

12. Axel Cedercreutz (Samuel Selenius) 1–0, 14. Mats Ahlnäs (Tommi Willberg) 2–0, 24. Perttu Romunen (Miska Miettinen) 2–1, 30. Jesper von Hertzen 3–1.

Yle Urheilu–HEO Media 3–4 (1–3)

6. Eemeli Kosonen (Romunen) 0–1, 9. Miettinen (Otto Ikonen) 0–2, 11. Jaakko Parkkinen (Matti Härkönen) 1–2, 13. Ikonen 1–3, 19. Romunen (Miettinen) 1–4, 22. Riku Salminen Yle 2 min, 26. Simo Leinonen Yle 2 min, 28. Antti-Jussi Sipilä Ylr 2 min, 28. Raimo Ahonen HEO erl, 30. Salminen (Sami Laine) 2–4, 30. Salminen 3–4.

HS–HBL 2–3 (1–1)

7. Erno Rautarinta HS 2 min, 11. Matti Hietala (Joonas Laitinen) 1–0, 14. Peter Buchert (Cedercreutz) 1–1, 23. Rautarinta (Henri Salomaa) 2–1, 27. Cedercreutz (von Hertzen) 2–2, 30. Cedercreutz (Selenius) 2–3.

HEO Media–HS 3–2 (1–1)

2. Ville Volanen (Rautarinta) 0–1, 10. Ahonen HEO 2 min, 11. Romunen (Mikko Koikkalalinen) 1–1 av, 29. Rautarinta (Hietala) 1–2, 30. Henri Inki 2–2, 30. Romunen (Niko Ekblom) 2–3.

HBL–Yle Urheilu 2–2 (1–2)

6. Salminen (Laine) 0–1, 11. Ahlnäs 1–1, 12. Joni Piirainen (Salminen) 1–2, 18. Parkkinen Yle 2 min, 20. Selenius (Ahlnäs) 2–2 yv.

Yle Urheilu–HS 6–3 (3–1)

5. Jaakko Mannermaa (Ilkka Palomäki) 1–0, 9. Laine (Salminen) 2–0, 12. Parkkinen (Leinonen) 3–0, 14. Rautarinta (Laitinen) 3–1, 20. Laitinen (Mikko Isotalo) 3–2, 22. Antti Ennekari (Salminen) 4–2, 24. Mannermaa 5–2, 25. Isotalo (Laitinen) 5–3, 27. Härkönen 6–3.

Lohkon lopputilanne:

HBL 8– 5   
HEO 8– 8 
YLE 11– 9 
HS 7–12 

Lopputurnausohjelma 21. tammikuusta Myllypurossa, FatPipe-kenttä:

Klo 10 välierä HBL–HEO Media

Klo 10.45 välierä Iltalehti–Yle Urheilu

Klo 11.30 pronssiottelu

Klo 12.30 loppuottelu

Peliaika 2x15 minuuttia, ja erien viimeinen minuutti tehokasta peliaikaa.

Jos ottelu on peliajan jälkeen tasan, jatkoaikaa ei aikataulusyistä pelata, vaan voittaja ratkaistaan voittolaukauksissa. Ensin 3 laukojaa/joukkue, ja sitten tarvittaessa laukojapari kerrallaan, kunnes ottelu on ratkennut. Sama laukoja/joukkue voi olla vuorossa vain kerran, elleivät pelaajat lopu sitä ennen kesken.


   
Helsingin Urheilutoimittajat
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat