Petäjä-Sirén Pääkaupunkiseudun paras 2012
11.12.2012 17:39 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat
Purjelautailijalla on riittänyt vientiä mitalijuhlissa. Harjoitusleirille hän ehtii vielä ennen joulua. RS:X-luokan MM-kisat odottavat jo maaliskuun alussa Brasiliassa.

Tuuli ja Toni.jpg (600 x 450)Tuuli Petäjä-Sirén ja Toni Piispanen ovat saaneet syksyn aikana tottua mitalijuhliin. HUT palkitsi kummatkin Lontoon kisojen uroteoista.

Purjelautailun olympiahopeaa elokuussa saavuttanut Tuuli Petäjä arveli olympialaisista kotiin palattuaan, että mitaliin liittyviä juhlallisuuksia saattaisi olla parin viikon ajan. Arvelu ei osunut lähellekään oikeaa, sillä vientiä on riittänyt.

Maanantaina 10. joulukuuta Tuuli Petäjä-Sirén sai peräti kaksi tunnustusta. Helsingin Urheilutoimittajat palkitsi hänet Pääkaupunkiseudun parhaana 2012, ja samassa tilaisuudessa hän sai pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean stipendin.

- On ollut yllätys, että kalenteri on ollut koko syksyn niin täynnä, syyskuussa avioitunut Petäjä-Sirén kertoi pokaalit kainalossa.

Pääkaupunkiseudun paras -tilaisuutta isännöi HUT:n uusi yhteistyökumppani Helmi Liiketalousopisto, jonka tärkeä tehtävä on viedä urheilevien opiskelijoiden arkea eteenpäin. Tuuli Petäjä-Sirén on hyvä esimerkki opiskelujen ja urheilemisen tuloksekkaasta yhdistämisestä, sillä hän on valmistumassa arkkitehdiksi.

- Syksyn aikana ehdin opiskella vähän vähemmän kuin suunnittelin, mutta uskoisin pääseväni keväällä lopputyön pariin. Valmistuminen on suunnitelmissa vuoden 2013 aikana, ei ehkä keväällä, mutta ennen joulua, Petäjä-Sirén kertoi.

Tuuli Petäjä-Sirén.jpg (600 x 450)MM-kisat maaliskuussa

Petäjä-Sirén on tältä vuodelta kaksinkertainen arvokisamitalisti. Lontoon olympialaisten hopean lisäksi hän voitti RS:X-luokassa EM-pronssia. Ura jatkuu samassa luokassa, sillä laji säilyi kuin säilyikin olympialaisten ohjelmassa.

- Olisin ollut valmis vastaanottamaan uudenlaisenkin haasteen, mutta on kiva jatkaa tutussa lajissa.

Petäjä-Sirén pääsee käymään tulevien olympialaisten isäntämaassa Brasiliassa jo keväällä, sillä purjelautailun MM-kisat järjestetään maaliskuun ensimmäisellä viikolla brassien isännyydessä. Niitä kisoja varten harjoittelu tiivistyy, ja Petäjä-Sirén ehtii vielä ennen joulua parin viikon leirille Espanjaan.

Uran jatkoa helpottaa taloudellisen tuen paraneminen olympiamitalin myötä.

- Ennen joutui itse etsimään tukijoita, mutta nyt monelta suunnalta on oltu minuun yhteydessä, Petäjä-Sirén kertoi.

Petäjä-Sirén, 29, on todellinen pääkaupunkiseutulainen. Hän on syntynyt Espoossa, asuu nykyään Helsingissä ja edustaa Helsingfors Segelklubbia.

Hän odottaa innolla Sari Multalan tuloa purjehduksen päävalmentajaksi.

- Purjehtijoilla on ollut ryhmässä hyvä yhteishenki. Sarin rooli vaihtuu, ja Sari on nyt meitä muita varten, Petäjä-Sirén luonnehti.

Hän on neljäs purjehduksen edustaja, joka on valittu Pääkaupunkiseudun parhaaksi. HUT on jakanut Pääkaupunkiseudun parhaan palkinnon nyt 33 kertaa. Purjehduksen olympiavoittaja Esko Rechardt oli ensimmäinen palkittu Moskovan olympiavuonna 1980. Vuonna 1997 valinta kohdistui maailmanmestaruuden purjehtineisiin Petri Leskiseen ja Kristian Heinilään, ja vuonna 2000 olympiavoitto nosti Thomas Johansonin ja Jyrki Järven Pääkaupunkiseudun parhaiksi.

Toni Piispanen.jpg (600 x 477)Piispanen kelasi Vuoden urheiluteon

Pääkaupunkiseudun parhaan lisäksi HUT palkitsi Vuoden urheiluteosta ratakelaaja Toni Piispasen. Hän kelasi Lontoon paralympialaisissa syyskuussa 100 metrillä kultaa. Kirkkain mitali heltisi tuloksella 21,72.

Palkinto lämmitti Piispasta, varsinkin kun se tuli urheilutoimittajilta. Piispanen uskoo, että paralympiaurheilijat voivat olla vahvoilla myös Vuoden urheilija -äänestyksessä, joka ratkeaa tammikuussa.

Hänen arkensa kohti Rion 2016 paralympialaisia on jo alkanut. Toisin kuin Petäjä-Sirén, vammaisurheilijoilla ei ole tungosta taloudellisen tuen tarjoajista. Piispanenkin tekee osa-aikaisesti töitä Liikuntatieteellisessä seurassa.

- Aamupäivän töiden jälkeen menen Espoon Areenaan harjoittelemaan. Illalla teen toisen harjoituksen, kun tyttäret ovat menneet nukkumaan, Piispanen kertoi. Tytötkin ovat liikunnallisia, sillä toinen lentopalloilee ja toinen harrastaa telinevoimistelua.

Helsingissä asuva ja Espoon Tapioita edustava Piispanen, 36, kilpailee T51-luokassa, jossa kilpailijat kelaavat yksinomaan käsivoimin. Rion 2016 paralympialaisissa hän vaihtaa matkaa, sillä silloin lajina on 400 metriä.

- Joudun muuttamaan kelausasentoa. Lontoota varten minulle rakennettiin todellinen tappoasento, jossa ei ollut kovin mukavaa. 400 metrille asentoa pitää muuttaa, Piispanen kertoi.

Kelausasennon kehitystyötä tekee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihu.

HUT on jakanut Vuoden urheiluteko -palkinnon 24 kertaa, vuodesta 1989 lähtien. Piispanen on ensimmäinen vammaisurheilija, joka on saanut palkinnon.

Teksti: Kaija Yliniemi
Kuvat: Lauri Karppinen


   
Helsingin Urheilutoimittajat
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat