Heikkilä keilasi kärkeen 50. Kinkkukeilailussa
20.12.2011 15:48 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat

Heikkilä sai Keilailuliiton toiminnanjohtajalta Pekka Korvelta niin hienon kiertopalkinnon, että katsoi parhaaksi jättää sen liittoon säilytettäväksi. Timo Sarpanevan suunnittelema arvokas lasimalja painaa useita kiloja.
Kesällä edesmenneen Tauno Jorasmaan kunniaksi kilpailu oli nimetty Wernerin muistokilpailuksi. Urheilutoimittajien keilaamisen pioneereihin kuulunut Jorasmaa oli Heikkilän työtovereita STT:ssä.
- Ihan tässä tulee tippa linssiin, kun muistelee yhteisiä aikoja, Heikkilä sanoi.
Hän heitti kolmeen sarjaan tasoituksellisen tuloksen 707. Eroa kakkoseksi keilanneeseen Helsingin Sanomien Timo Järviöön kertyi 21 pistettä.
Heikkilän puhdas tulos 563 syntyi 174, 190 ja 199 pisteen sarjoilla, ja lukemiin lisättiin joka sarjassa tasoitus 48.
Kinkkukeilailu lupaa nimensä mukaan voittajalle kinkun lahjaksi. Muutamana viime vuonna Keilailuliitto on siirtynyt käyttämään lahjakortteja, joilla voi ostaa muutakin kuin sianlihaa. Heikkilän lisäksi palkinnon pokkasi parhaan puhtaan tuloksen heittänyt HS:n Jarmo Toivonen. Hän keilasi Ruusulassa ns. parivauhtia eli yli 200 pisteen keskiarvolla. Yhteistulos 604 rakentui 173, 212 ja 219 pisteen sarjoista.
Arvontakinkun voitti Suomenmaan Seppo Kuisma. Mukana oli 20 keilaajaa.
 
Kinkkukeilailun kärki:
1) Juhani Heikkilä STT 707 (tasoitus 48, sarjat 174, 190, 199)
2) Timo Järviö HS-emeritus 686 (tasoitus 67, sarjat 133, 182, 170)
3) Jarmo Lehtinen YLE 685 (tasoitus 95, sarjat 115, 117, 168)
4) Jarmo Toivonen HS 676 (tasoitus 24, sarjat 173, 212, 219)
5) Pertti Tapola YLE 664 (tasoitus 59, sarjat 145, 175, 167)
6) Matti Leikas free (tasoitus 101, sarjat 123, 88, 129).


   
Helsingin Urheilutoimittajat
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat