Helsinki voitti joukkuekilpailun UL:n golfissa
9.6.2010 17:37 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat

Helsingin Kristofer Andersson Ruotsalo, Matti Erkkilä ja Antti Nieminen muodostivat kerhon seitsemännen joukkueen UL:n golfmestaruuskisoissa, mutta joukkueen järjestysnumero ei vaikuttanut peliesityksiin Helsingin Talissa 7.–8. kesäkuuta pelatuissa kisoissa. Kolmikko pokkasi joukkuekilpailun mestaruuden toisen päivän vahvalla kirillään.

Hallbäck.jpg (600 x 450)(Kuva oikealla) Helsingin Thomas Hallbäck pelasi Volvo Press Openin parhaan kierrostuloksen käytettyään toiseen kierrokseen Talissa ammattilaistasoiset 73 lyöntiä. Hallbäck on HUT:n jäsen, mutta myös kisojen nimikkosponsorin Volvon tiedotusjohtaja.

Ensi kertaa UL:n kisoihin osallistunut Andersson Ruotsalo, konkari Erkkilä ja toisena päivänä petrannut Nieminen keräsivät kahdessa päivässä 199 pistebogey-pistettä, joilla he kukistivat Hämeenlinnan kakkosjoukkueen kolmella pisteellä.

20. kertaa pelatussa Volvo Press Openissa oli mukana 21 HUT:n jäsentä. HUT:n trioista toiseksi parasta joukkuetahtia piti Helsinki viitonen, jossa Anssi Kukkonen, Ari Pusa ja Arno Seiro saivat kokoon kolmossijan tuoneet 193 pistettä.

Henkilökohtaisten kisojen mestaruudet menivät kohteliaasti vieraille. Hämeenlinnan Pertti Koivunen palasi tasoituksettoman sarjan mestariksi 17 vuoden tauon jälkeen. Koivunen käytti Talin kenttään 79+82 lyöntiä, ja yhteistuloksella 161 irtosi kahden lyönnin paremmuus mestaruutta puolustaneesta Tampereen Eero Rautiosta. HUT:n Hannu Jalonen oli kolmas (164), ja toisena päivänä hurjan 73 lyönnin kierroksen pelannut Thomas Hallbäck nousi neljänneksi (166).

Jalonen.jpg (600 x 450)(Kuva vasemmalla) Helsingin Hannu Jalonen (keskellä) ja Jussi-Pekka Reponen (oikealla) pelasivat Talissa avauspäivän 82 lyönnillä. Jalonen päätyi lopulta mestaruuskilpailussa kolmanneksi, ja Reposelle sama sija heltisi tasoituksellisessa A-sarjassa. Avauspäivänä heidän peliseuranaan oli salolainen Jari Vuorio.

Tasoituksellisen A-sarjan vei nimiinsä Pertti Koivunen tuloksella 141. Hallbäck sijoittui toiseksi kolmen lyönnin erolla ja HUT:n Jussi-Pekka Reponen kolmanneksi neljän lyönnin päässä kärjestä. HUT:n Tero Sipakko oli neljäs samalla tuloksella Reposen kanssa.

Isompien tasoitusten B-sarjassa HUT:n Arno Seiro paranteli tasoitustaan keräämällä kakkossijan oikeuttaneet 75 pistebogey-pistettä. Mestaruuden vei Turun Rauno Laine kolme pistettä paremmalla tuloksella. Toiseksi paras helsinkiläinen oli viidenneksi pelannut Antti Nieminen (69).

Kisojen iltajuhla järjestettiin Sun Linesin m/s Emmalla, joka risteili Helsingin edustalla kauniissa kesäillassa. Iltajuhlaa isännöi Helsingin kaupunki, jolle iso kiitos maukkaasta illallisesta ja onnistuneesta risteilystä.

UL laivalla.jpg (600 x 450)Talissa pelaamisen mahdollisti Finnair Masters, joka kustansi toisen pelipäivän sekä palkintojen jaon yhteydessä olleen ruokailun. Infoa elokuisesta naisten Euroopan-kiertueen kisasta oli tarjolla jo avauspäivänä, kun kisan tiedotustilaisuudessa olivat paikalla mm. Minea Blomqvist ja Ursula Wikström.

Palkintoja ja käsiohjelman kuluja saimme hankittua lahjoituksin, mistä kiitämme Ameria, Aurinkomatkoja, Elämyksien näyttämöllä -organisaatiota, Golfpiste.com/GolfDigestia, Helsingin Sanomia, K-Citymarketia, painopaikka Kiriprinttiä, Veikkausta, Viking Linea ja eritoten kisojen nimikkosponsoria Volvoa, jonka lahjoittaman golfmatkan pokkasi arpaonnen suosima Hämeenlinnan Marco Björkskog.

(Kuva oikealla) Helsingin kaupunki kustansi UL-golfin iltajuhlan risteilynä Sun Linesin m/s Emmalla. Saaristolaispitopöydän antimet maistuivat muun muassa UL: ja HUT:n puheenjohtajalle Heikki Miettiselle (edessä vasemmalla) ja Tampereen Esa Maaraselle (edessä oikealla).

Teksti: Kaija Yliniemi
Kuvat: Lauri Karppinen

Mestaruuskilpailu, tasoitukseton lyöntipeli 36 reikää

1. Pertti Koivunen Hämeenlinna 161 (79+82) 
2. Eero Rautio Tampere 163 (81+82) 
3. Hannu Jalonen Helsinki 164 (82+82) 
4. Thomas Hallbäck Helsinki 166 (93+73) 
5. Lasse Miettinen Etelä-Savo 166 (86+80) 
6. Jussi-Pekka Reponen Helsinki167 (82+85) 
7. Seppo Jolkkonen Helsinki 171 (84+87) 
8. Tero Sipakko  171 (84+87) 
13. Markus Borenius Helsinki 176 (84+92) 
16. Timo Pasanen Helsinki 178 (85+93) 

Tasoituksellinen A-sarja (hcp 0–18,4), 36 reikää

1. Koivunen  141 (69+72)
2. Hallbäck 144 (82+62) 
3. Reponen  145 (71+74) 
4. Sipakko  145 (71+74) 
5. Martti Jaakkola Hämeenlinna 146 (71+75) 
6. Miettinen  152 (79+73) 
7. Rautio  153 (76+77) 
8. Veli-Matti Parkkinen Tampere 153 (77+76) 
9. Harri Nyman Helsinki 153 (5+78) 
10. Jalonen  154 (77+77) 
11. Borenius  154 (73+81) 
13. Jolkkonen  155 (76+79) 

Tasoituksellinen B-sarja (hcp 18,5–36,0), pistebogey

1. Rauno LaineTurku  78 (40+38) 
2. Arno SeiroHelsinki  75 (39+36) 
3. Kalle VirtapohjaTurku   71 (37+34)
4. Erkki Kinnunen Keski-Suomi70 (37+33) 
5. Antti Nieminen Helsinki69 (32+37) 
6. Kristofer Andersson Ruotsalo Helsinki  68 (35+33) 
7. Riitta Koivuranta Helsinki63 (38+25) 
8. Matti Erkkilä Helsinki62 (29+33) 
9. Anssi Kukkonen Helsinki61 (37+24) 
10. Ari Pusa Helsinki57 (31+26) 

Joukkuekilpailu, pistebogey

1. Helsinki 7 199 Andersson Ruotsalo, Erkkilä, Nieminen 
2. Hämeenlinna 2 196 Marco Björkskog, Jaakkola, Koivunen 
3. Helsinki 5193 Kukkonen, Pusa, Seiro  
5. Helsinki 3186 Hallbäck, Mikko Innanen, Sipakko
8. Helsinki I179 Jalonen, Jolkkonen, Pasanen
10. Helsinki 2173  Borenius, Reponen, Tiri
15. Helsinki 4159  Pekka Aaltonen, Nyman, Jukka Suomela 
18. Helsinki 6138 Koivuranta, Kauko-Aatos Leväaho, Kaija Yliniemi  


   
Helsingin Urheilutoimittajat
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat