Nieminen ja Sten hakevat Kisakalliosta virettä arvokisoihin
31.5.2010 0:09 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat
Minna Nieminen ja Sanna Sten olivat yhdestä asiasta täysin varmoja, kun Helsingin Urheilutoimittajat tapasivat heidät Lohjan Kisakallion harjoituskeskuksessa.

Soutajat1.jpg (600 x 450)Minna Nieminen, valmentaja Ilona Hiltunen, Sanna Sten ja Ulla Varvio asuvat kesäkuukaudet Lohjalla Kisakallion urheiluopistolla. Lohjanjärvi takaa hyvät harjoitusolot, vaikka HUT:n vierailupäivänä 26. toukokuuta olikin poikkeuksellisen tuulista. 

Minna Nieminen ja Sanna Sten olivat yhdestä asiasta täysin varmoja, kun Helsingin Urheilutoimittajat tapasivat heidät Lohjan Kisakallion harjoituskeskuksessa.
”Emme enää souda kevyessä luokassa. Olen nyt kymmenen kiloa painavampi kuin kaksi vuotta sitten, enkä ole silti mikään Plussapallo”, Sten nauratti.
Pariairokaksikko sijoittui kaksi vuotta sitten Pekingin olympialaisissa hopealle kevyessä luokassa, mutta sen jälkeen tapahtui lopullinen siirto avoimeen luokkaan. Kevyessä luokassa soutajien paino ei saa ylittää 114 kiloa. Niemisen kisapaino oli 56 kiloa ja Stenin 58.
Pari joutui aina kisojen alla kiristämään elimistöään äärimmilleen, kuten tutummin asianlaita on esimerkiksi nyrkkeilyssä ja painissa.
”Jotkut huipuista tekevät jatkuvasti niin, että soutavat muuten avoimessa luokassa, mutta arvokisoihin laihduttavat kevyeen luokkaan”, Nieminen kertoi.
Parivaljakko harjoittelee Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Vierestä löytyy Lohjanjärvi. Urheiluopiston rannasta aukeaa kaksi kilometriä leveä järvenselkä.
”Yleensä harjoitteluolosuhteet ovat hyvät”, pari vakuutti, kun samaan aikaan loivat katseensa kohti kovasti aaltoillutta järvenpintaa. Haastattelupäivänä navakka tuuli esti soutuharjoituksen kiikkerällä kilpaveneellä, jollainen olisi tavallisen järvisoutajan liki mahdonta pitää pystyssä edes tyynellä säällä.
Nieminen ja Sten tähyävät kohti tämän vuoden kaksia arvokisoja yhtenä kaikkien aikojen menestyksekkäimpinä suomalaisina soutajina. Pertti Karppisella on yhdeksän mitalia arvokisoista, Niemisellä viisi ja Stenillä neljä.
Syyskuussa edessä on EM-kisat Portugalissa Montemor-o-Velhossa. Ja sitten marraskuun alussa soudetaan MM-kisat Uudessa-Seelannissa Lake Karapiron maisemissa.
Soutajien valmentaja Ilona Hiltunen oli tyytyväinen kisarytmitykseen.
”Kisat ovat sopivan ajan päässä toisistaan, jotta voimme rakentaa kaksi kuntohuippua”, Hiltunen sanoi.
Sten ja Nieminen ovat kisanneet uransa aikana kymmenkunnassa maassa, mutta Uusi-Seelanti on täysin uusi tuttavuus. Soutajat2.jpg (599 x 429)Parhaat kokemukset kisatunnelman suhteen ovat Keski-Euroopan kovista soutumaista.
”Esimerkiksi Saksassa voi finaalipäivänä olla katsomossa 30 000 ihmistä”, Nieminen kertoi.
Tuhansien järvien maassa määrä jää usein siihen, minkä verran soutajilla on omaa väkeä paikalla.
Aasiassa on taas koettu ihmisten uskomaton ystävällisyys. Euroopassa soutajat saavat tehdä kaiken itse, mutta toisin oli Japanissa 2005 MM-kisoissa.
”Siellä emme saaneet edes kantaa airojamme, kun paikalliset avustajat ottivat ne meidän käsistämme”, Nieminen kertoi.

Lohjanjärvi on soutajien Sanna Stenin ja Minna Niemisen sekä valmentajansa Ilona Hiltusen työpaikka kesäkuukaudet.

Teksti: Arno Seiro
Kuvat: Kaija Yliniemi


   
Helsingin Urheilutoimittajat
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat