Urheilutoimittajain Liitto antoi tänä vuonna Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksen kolmelle urheilutoimittajalle. Tunnustukset saivat Ilkka KulmalaTimo Leskinen ja Riitta Vihavainen.

Vuosittain Kevätseminaarin yhteydessä jaettavat tunnustukset jäivät tänä vuonna jakamatta, kun Kevätseminaari jouduttiin perumaan koronaviruksen takia. Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustukset (kunniakirjat ja stipendit) jaetaan Urheilutoimittajain Liiton järjestämillä Urheilutoimittajapäivillä 14. syyskuuta 2020 Helsingissä.


Ilkka Kulmala

Urheilutoimittajain Liitto palkitsi 64-vuotiaan urheilutoimittaja Ilkka Kulmalan (s. 18.11.1955) Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella.

Iisalmessa syntynyt, Lappeenrannassa ja erityisesti Keuruulla kasvanut Kulmala aloitti toimittajauransa isänsä Laurin ja veljensä Tepon jalanjäljissä vuonna 1976. Kulmala vietti koko 43-vuotisen työuransa Keskisuomalaisen palveluksessa ja lähes koko ajan urheilutoimituksessa. Kaikkien kollegoiden arvostama ja erittäin pidetty Kulmala jäi eläkkeelle vappuna 2019. Tosin senkin jälkeen hän on ilahduttanut lukijoita muutamilla yksittäisillä jutuilla Keskisuomalaisenurheilusivuilla.

Parhaiten Kulmala tunnetaan jääkiekkotoimittajana. Hän sai nuorena toimittajana hoitaakseen ”vähäpätöisen” lajin aikana, jolloin JYP pelasi SM-liigan ulkopuolella ulkojäillä. Jääkiekko on ollut Kulmalan vastuulla Keskisuomalaisessa käytännössä koko hänen uransa ajan, joten hänen kirjoittamansa jääkiekkojuttujen määrä on valtava, kun ottaa vielä huomioon sen, että Kulmala ehti käydä myös jääkiekon MM-kilpailuissa kymmeniä kertoja.

Kulmala tunnetaan erityisesti jääkiekkotoimittajana, mutta hän hoiti mestarillisesti myös kaikki muut lajit. Intohimoisena urheiluihmisenä Kulmala oli utelias kaikkia lajeja kohtaan, osasi tarttua hetkeen ja luoda perustellun näkemyksen liki asiasta kuin asiasta. Kulmalan ansioihin lukeutuu sekin, että hän osasi seurata aikaansa ja kehittyä sen mukana. Eläkeikää lähestyessäänkin hän oli moderni toimittaja.

Kulmala oli myös Keskisuomalaisen luottotoimittaja arvokilpailuissa. Hän oli mukana olympialaisissa ensimmäisen kerran Moskovassa 1980, ja sen jälkeen kilpailuja kertyi runsaasti. Uransa kohokohdaksi Kulmala on itse usein maininnut Sydneyn 2000 olympialaiset. Talviolympialaisissa Kulmala oli, kummallista kyllä, ensimmäisen kerran vasta Etelä-Koreassa 2018.


Ilkka Kulmala. Kuva: Timo Mustalampi.

Timo Leskinen

Urheilutoimittajain Liitto palkitsi 68-vuotiaan urheilutoimittaja Timo Leskisen (s. 8.5.1952) Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella.

Joensuun kupeessa Liperissä syntynyt Leskinen (ent. Mustonen) on tullut urheiluväelle tutuksi eritoten Urheilun Uutistuotanto UT Oy:n (tutummin Urheilutiedon) pitkäaikaisena omistajana ja päätoimittajana sekä teräväkynäisenä ja huolellisena kirjoittajana. Leskinen omisti Urheilutiedon vuodet 1987–2008, ja tuona aikana hänellä oli parhaimmillaan yli 20 asiakaslehteä ympäri Suomea, joten Leskisen vaikutus valtakunnalliseen urheilujournalismiin on ollut melkoinen.

Leskinen työskenteli Urheilutiedolle pari vuotta jo ennen kuin osti yrityksen itselleen. Siinä vaiheessa yrityksellä oli vain kymmenkunta asiakaslehteä, joten Leskinen onnistui enemmän kuin tuplaamaan Urheilutiedon asiakaslehtien määrän. Kilpailutilanteessa STT:n kanssa Urheilutiedon piti olla nopea, luotettava ja virheetön. Ne olivat Leskisen ominaisuuksia hyvään suomen kieleen panostamisen lisäksi.

Ennen Urheilutietoa Leskinen työskenteli kolmen ja puolen vuoden ajan vakituisena urheilutoimittajana Satakunnan Kansassa, jonka Joensuun-pesäpalloavustaja hän oli ollut jo aiemmin. Urheilukärpäsen pureman jo 7-vuotiaana saanut Leskinen työskenteli ennen urheilutoimittajan uraansa joensuulaisessa sanomalehti Karjalaisessa käsinlatojana, mutta ei hinkuvista haluistaan huolimatta kelvannut Karjalaiselle urheilutoimittajaksi.

Sittemmin Leskinen on laskeskellut tehneensä vuosien mittaan juttuja noin 50 eri urheilulajista. Jo viime vuosikymmenen puolivälissä Leskinen alkoi tehdä pehmeää laskua kohti joutopäiviä ja kauppasi vuonna 2008 Urheilutiedon nimen ja liiketoiminnan. Leskisen voi sanoa eläköityneen etuajassa, mutta silti täysin palvelleena.


Timo Leskinen. Kuva: Matti Hannula.

Riitta Vihavainen

Urheilutoimittajain Liitto palkitsi 78-vuotiaan urheilutoimittaja Riitta Vihavaisen (s. 11.7.1941) Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella.

Vihavaisen aloittaessa urheilutoimittajan työn vuonna 1978 oli hän ensimmäisiä naisia lehtien urheilutoimituksissa. Hän oli mukana Uuden Suomen urheilussa, kun lehdessä lähdettiin uusimaan työtapoja. Vihavainen osallistui suureen uudistukseen, kun Uusi Suomi sai rinnalleen Iltalehden, joka oli aluksi päivälehden iltapäiväpainos.

– Teimme todelliset asiajutut Uuteen Suomeen. Sen jälkeen aloitettiin hieman räiskyvämpien juttujen kirjoittaminen Iltalehteen.
– Olimme ensimmäisiä urheilutoimittajia, jotka versioivat juttuja useampaan painokseen ja eri lehtiin, mikä on nykyään kaikille tuttua työtä, kuvaa Vihavainen uuden iltapäivälehden ensimmäisiä askeleita 1980-luvun alussa.

Uuden Suomen tie loppui vuonna 1991. Vihavainen toimi tämän jälkeen mm. Suomen Hiihtoliitossa ja Suomen Naisten Liikuntaliiton (SNLL) viestinnässä. Työssään hänelle oli tärkeää nostaa naisten liikunta ja urheilu samalle tasolle kuin miesten. Vihavainen otti voimakkaasti kantaa siihen, että esimerkiksi seiväshyppy, estejuoksu ja moukarinheitto pääsivät Suomessakin naisten lajeissa arvostettuun asemaan. Samalla alkoi tasa-arvo löytyä urheilutoimituksiinkin.

Vihavaisen ollessa 40 vuotta sitten Urheilutoimittajain Liiton ja Helsingin Urheilutoimittajien hallituksessa oli liitossa seitsemän naisurheilutoimittajaa jäsenenä. Miehiä on toki edelleen jäsenistöstä suurin osa, mutta naistoimittajien osuus on kasvanut jatkuvasti.

– Meillä on hyvä ammatti, kehuu Riitta Vihavainen urheilutoimittajan työtä.
– Monelle mielenkiintoiset kisareissut ovat olleet työssä suola. Harmi vain, että hyvin harva media lähettää toimittajiaan kisoihin. Olisi mukava lukea edelleen monipuolisesti käsitellyistä tapahtumista.


Riitta Vihavainen. Kuva: Matti Hannula.