Fair Play -lehti: Erilainen aikamatka Suomi-kiekon historiaan
6.2.2017 12:05 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Fair Play -lehti: Erilainen aikamatka Suomi-kiekon historiaan

Turkulaistoimittaja Michael Sundstén julkituo omaa rakkauttaan lajiin nimeltä jääkiekko kirjassaan Jäähän kohdistunut rakkaus. Kolmekymppisen kirjoittajan toinen kirja – viime vuonna ilmestynyt esikoinen paneutui Pohjola-leirin vuosikymmeniin – on toteutukseltaan erilainen aikamatka Suomi-kiekon historiaan. Sundstén päästää lähes 400-sivuisessa ”tiiliskivessä” ääneen 20 tunnettua pelaajaa 1960-luvulla huipulla pelanneesta Matti Reunamäestä nykytähti Alexander Barkoviin. Erilaiseksi kirjan tekee se, että kirjoitetut sanat on siirretty suurimmalta osaltaan sellaisenaan sivuille suoraan kyseisten pelaajien suusta.

Sundsténin ratkaisu litteroida möllien, lallien, hexien, panttereiden ja kumppaneiden tarinat kirjaan juuri siinä muodossa kuin ne hänelle kerrottiin, tuntuu alkuun raikkaalta. Mutta mitä pidemmälle luku-urakassa ehtii, sitä tunkkaisemmalta toteutus alkaa maistua. Jokainen toimittaja, joka on joskus yrittänyt lainata esimerkiksi Juha Miedon tai jonkun muun leveästi omaa murrettaan viljelevän haastateltavan puhetta sen alkuperäisessä muodossa, on varmasti tullut huomaamaan urakan isot haasteet. Miten ylipäätään siirtää sanasta sanaan tekstiksi puhuttua murretta, jota ei itse hallitse?

Lue lisää Jäähän kohdistunut rakkaus -kirja-arviosta uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 4/2016.



   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat