Urheilutoimittajain Liiton historiikki päivittyi 85-vuotisjuhlan kunniaksi
4.11.2016 12:45 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Urheilutoimittajain Liiton historiikki päivittyi 85-vuotisjuhlan kunniaksi

Urheilutoimittajain Liiton historiikki päivittyi 85-vuotisjuhlan kunniaksi

Urheilutoimittajain Liiton historiikki Ammattilaisia ja moniosaajia on valmistunut sopivasti 85-vuotisjuhlan alla. Edellisen kerran liiton historia pistettiin kansiin vuonna 1991, jolloin toimintaa oli takana 60 vuotta. Nyt oli siis jo korkea aika tarttua toimeen ja päivittää historiikki ajan tasalle.

Historiikin painopiste on 25 viimeksi kuluneessa vuodessa, joiden tapahtumat on koonnut Suomen Urheilulehdessä pitkän uran tehnyt Lauri Karppinen. 60 ensimmäisen vuoden pohjana on Antti O. Arposen vuonna 1991 kirjoittama Amatööreistä ammattilaisiksi -kirja, josta Asko Tanhuanpää on poiminut tärkeimmät merkkipaalut talteen. Niihin vuosiin sisältyy sellainenkin erikoisuus, etteivät ammatikseen kirjoittavat toimittajat saaneet omaa Fair Play -lehteään julkaistuksi kymmeneen vuoteen. Mitenkäs se tarina suutarin lapsista ja saappaista menikään?

Uudessa historiikissa on myös kahdeksan vielä elossa olevan entisen puheenjohtajan ja asiamiehen muistoja liiton kehityksestä kohti nykyistä. Kahdeksikosta ensimmäisenä vastuuseen astui puheenjohtajan nuijaa vuosina 1963-65 heiluttanut Pentti ”Pesa” Vuorio. Hänet valittiin liiton hallitukseen jo vuonna 1958 eli samana vuonna kuin Kauko-Aatos Leväaho eli vanhin haastatelluista asiamiehistä.

Erikoishaastattelu kirjassa on myös Marjukka Luomalasta, josta tuli Urheilutoimittajain Liiton ensimmäinen naisjäsen vuonna 1966. Hänen jäsennumeronsa tuolloin oli 291.

Tutustu ammattikuntasi historiaan, niin ymmärrät paremmin myös nykypäivän tilanteen. Kirjan sivuilta selviää sekin, miten Vuoden Urheilijan -valinta sai aikanaan alkunsa.

Hinta: 20 euroa.
Tilaukset
: toimisto@urheilutoimittajat.fi.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Syyskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat