Jalkapallon miesten Kakkonen pelataan kolmessa lohkossa 2016 alkaen
24.11.2014 13:57 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Jalkapallon miesten Kakkonen pelataan kolmessa lohkossa 2016 alkaen

 

Suomen Palloliiton liittohallitus on päättänyt sarjatyöryhmän esityksen pohjalta ja SPL:n liittovaltuustoseminaaria kuultuaan miesten Kakkosen sarjajärjestelmästä kaudelle 2016. Kakkonen pelataan vielä 2015 neljässä kymmenen joukkueen lohkossa. Vuodesta 2016 alkaen Kakkonen pelataan kolmessa 12 joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana.

 

Kaudella 2015 neljä lohkoa

 

Kaudella 2015 Kakkosessa pelataan vielä kolminkertainen sarja neljässä kymmenen joukkueen lohkossa. Lohkojen voittajat pelaavat pareittain kaksiosaiset nousukarsintafinaalit, joiden yhteistuloksilla voittajat nousevat Ykköseen kaudelle 2016. Kaksi joukkuetta nousee Ykköseen.

 

Karsinnan joukkueparit arvotaan. Arvonta suoritetaan Helsingissä 26.9.2015. Karsintapelien järjestys (koti- ja vieraspeli) arvotaan myös. Ottelut pelataan UEFA:n vierasmaalisäännön mukaisesti.

 

Jokaisen Kakkosen lohkon sijalle kahdeksan ja huonommin sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Kolmoseen kaudeksi 2016. Lisäksi Kolmoseen putoaa huonoin seitsemännelle sijalle sijoittunut joukkue, joka tarvittaessa määräytyy kilpailumääräysten 7 §:n 2 momentin mukaisesti. Kaikkiaan 13 joukkuetta putoaa.

 

Kakkosen lohkojako 2015

Eteläinen lohko (10)
Atlantis FC Edustus, Helsinki (Atlantis FC)
FC Vaajakoski (FCV)
IF Gnistan, Helsinki (Gnistan)
Järvenpään Palloseura (JäPS)
Käpylän Pallo, Helsinki (KäPa)
Nurmijärven Jalkapalloseura (NJS)
Pallohonka Juniorit, Espoo (Pallohonka)
Pallokerho Keski-Uusimaa, Tuusula (PK Keski-Uusimaa)
Tampereen Viipurin Ilves-Kissat (Ilves-Kissat)
Tampereen Pallo-Veikot (TPV)

Läntinen lohko (10)
Bollklubben -46, Karis (BK-46)
GrIFK-Fotboll, Kauniainen (GrIFK)
Ekenäs Sport Club (ESC)
Idrottsföreningen Kraft, Närpiö (Närpes Kraft)
IF Kamraterna i Åbo (ÅIFK)
Kaarinan Pojat (KaaPo)
Maskun Palloseura (Masku)
Musan Salama, Pori (MuSa)
Pallo-Iirot, Rauma (P-Iirot)
Salon Palloilijat (SalPa)

Itäinen lohko (10)
FC Futura, Porvoo (FC Futura)
FC Kiffen 08, Helsinki (FC Kiffen)
FC Kuusysi, Lahti (FC Lahti Akatemia)
FC Myllypuro, Helsinki (FC Myllypuro)
FC Viikingit Edustus, Helsinki (FC Viikingit)
Helsingin Jalkapalloklubi (Klubi 04)
JIPPO, Joensuu (JIPPO)
Joutsenon Kullervo (Kultsu FC)
Mikkelin Palloilijat (MP)
Sudet, Kouvola (Sudet)

Pohjoinen lohko (10)
AC Kajaani (AC Kajaani)
FC Kerho 07, Seinäjoki (FC Kerho 07)
FC Kiisto, Vaasa (FC Kiisto)
FC Santa Claus Arctic Circle, Rovaniemi (FC Santa Claus AC)
Gamlakarleby Bollklubb, Kokkola (GBK)
Idrottsföreningen Kamraterna Vasa (VIFK)
Jalkapalloseura F.C. YPA, Ylivieska (FC YPA)
KPV:n juniorit, Kokkola (KPV)
Oulun jalkapallon tuki (OPS)
Tornion Pallo-47 (TP-47)

 

Lisätiedot:
Suomen Palloliitto
viestintäpäällikkö Sami Terävä
puh. 040 823 5233
sami.terava@palloliitto.fi

 

Lähde: Suomen Palloliiton tiedotus.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat