Maastohiihtäjä Tero Similä antoi positiivisen dopingtestituloksen
20.5.2014 16:38 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Maastohiihtäjä Tero Similä antoi positiivisen dopingtestituloksen

 

Hiihtäjä Tero Similän antamasta dopingtestinäytteestä on löytynyt kiellettyä ainetta. B-analyysi on vahvistanut A-analyysin tuloksen, jonka mukaan maaliskuussa kilpailun ulkopuolella otettu näyte sisältää erytropoietiinia eli epo-hormonia. Maastohiihtäjä Tero Similän Posiolla 9. maaliskuuta 2014 antamasta dopingtestinäytteestä on löytynyt erytropoietiinia eli epoa.

 

Similä ei ole kuulunut Suomen Maastohiihto ry:n valmennusryhmiin kaudella 2013–2014. Hän on kuitenkin kilpaillut maajoukkueen edustajana seuraavissa maailmancupin osakilpailuissa kaudella 2013–2014: Kuusamossa 29.11.–1.12.2013, Lillehammerissa 7.-8.12.2013 sekä Davosissa 14.12.2013. Lahden maailmancupissa 2.3.2014 Similä kilpaili kansallisessa ryhmässä.

 

Similä allekirjoitti ennen Kuusamon maailmancupia toukokuun loppuun asti voimassaolevan urheilijasopimuksen Suomen Maastohiihto ry:n kanssa. Sopimuksessa urheilija sitoutuu noudattamaan kansainvälisiä ja kansallisia antidopingsäännöstöjä.

 

Valvontalautakunta tekee päätöksen mahdollisesta dopingrikkomuksesta ja antaa seuraamussuosituksen. Lopullisen päätöksen seuraamuksesta tekee lajiliitto.

 

Suomen Hiihtoliitto on sitoutunut puhtaaseen urheiluun ja antidopingsäännöstöihin eikä hyväksy minkäänlaista vilppiä tai dopingin käyttämistä tai edistämistä toiminnassaan.

 

Lisätiedot: Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala, puh. 040 576 1001.

 

Lähde: Suomen Hiihtoliiton tiedotus.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat