Suomi sai pyörätuolirugbyn EM-kilpailut 2015
16.4.2014 14:28 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Suomi sai pyörätuolirugbyn EM-kilpailut 2015

 

Suomi saa järjestettäväkseen vuoden 2015 pyörätuolirugbyn EM-kilpailut. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n järjestämät EM-kilpailut pelataan 13.-20. syyskuuta 2015 Liikuntakeskus Pajulahdessa, Nastolassa.

 

EM-kilpailuihin kelpuutetaan vain Euroopan kahdeksan parasta joukkuetta, joten luvassa on pelkästään kovatasoisia huippuotteluita. Suomi on tällä hetkellä lajin maailmanrankingissa sijalla 11 ja kuudenneksi paras eurooppalaismaa.  EM-kilpailujen kaksi parasta joukkuetta selvittää tiensä vuoden 2016 Rio de Janeiron paralympialaisiin. Suomi ei ole aiemmin selviytynyt paralympialaisiin, mutta kotikenttäedun myötä toiveet ovat korkealla.

 

- Kotikisat antavat pelaajille valtavasti lisäpotkua. Jos saadaan kunnon hurmos päälle, niin mitalisijat ja paralympiapaikkakin ovat saavutettavissa, sanoo Suomen valmentaja Valtteri Lehtinen.

 

Suomi on järjestänyt pyörätuolirugbyn EM-kilpailut kerran aiemmin. Vuonna 2007 kisat pelattiin Espoossa. Parhaillaan Suomen maajoukkue valmistautuu 1.-10. elokuuta 2014 Tanskassa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Ensimmäinen paralympiapaikka on jaossa jo siellä, mutta siitä taistelevat vahvimmin lajin mahtimaat Yhdysvallat ja Australia.

 

Pyörätuolirugby on vauhdikas kontaktilaji, jonka alkuperäinen englanninkielinen nimi "Murderball" kertoo jotain pelin luonteesta. Molemmilla joukkueilla on kentällä neljä pelaajaa, jotka yrittävät saada pallon kuljetettua vastustajan päätyviivan yli. Lajiin voi tutustua 10.5. Helsingin Synapsiassa (Nordenskiöldinkatu 18 B), jossa pelataan SM-sarjakauden 2013-2014 päätösturnaus.

 

Lisätiedot: VAU, lajikoordinaattori Petri Räbinä, puh. 050 596 5014, petri.rabina@vammaisurheilu.fi ja maajoukkueen valmentaja Valtteri Lehtinen, puh. 050 573 6551, valtteri.a.lehtinen@gmail.com.

 

Lisätiedot lajista: www.vammaisurheilu.fi (Lajit -> Pyörätuolirugby) ja kansainvälisen pyörätuolirugbyliiton kotisivut www.iwrf.com.

 

Lähde: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat