Olympiakomitean viestinnässä henkilövaihdoksia
12.3.2012 14:44 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry Olympiakomitean viestinnässä henkilövaihdoksia

Olympiakomitean nykyinen tiedottaja Sari Tuunainen jättää organisaation maaliskuun lopussa. Hänen tilalleen on palkattu Suomen Urheiluliiton viestinnästä vastaava Mika Noronen. Hän aloittaa viestintäpäällikön toimessa 28.7.

”Sarin lähtö jätti meille melkoisen aukon viestinnän resursseihin. Hänen toimenkuvansa ja osaamisensa on pitkän Olympiakomitea-uran aikana muodostunut niin laajaksi, että meille tuli melkoinen haaste löytää vastaavat resurssit omaava henkilö. Samalla meille tulee lisähaasteita viestintään ja markkinointiin vireillä olevan huippu-urheilun muutoksen myötä”, kuvailee rekrytoinnin lähtötilannetta Olympiakomitean markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jari Elo.

”Tulin Olympiakomiteaan yli kymmenen vuotta sitten viimeistellessäni Liikuntatieteiden maisterin tutkintoa. Työ on tarjonnut hienon mahdollisuuden tehdä yhteistyötä useiden lajien kanssa ja jatkuvan oppimishaluni kautta kehittyä sekä liikuntahallinnon että viestinnän moniosaajaksi. Viime vuosien aikana tunne siitä, että olen kasvanut roolistani ulos, on vahvistunut koko ajan. Tavoiteltavissa ei myöskään ollut etenemismahdollisuuksia tai uusia haasteita, joten tuli aika lähteä etsimään jotain uutta”, toteaa tiedottaja Sari Tuunainen päätöksensä taustoista.

Filosofian maisteri ja Master of Arts Mika Noronen on työskennellyt vuodesta 2005 alkaen SUL:n viestintäpäällikkönä. Hän on toiminut mm. useiden eri yleisurheilutapahtumien ja yleisurheilumaajoukkueen tiedottajana, sekä lisäksi Suomen Urheiluliiton johtoryhmän ja Suomen Liikunnan ja Urheilun viestintävaliokunnan jäsenenä. Tällä hetkellä Noronen vastaa myös Helsingissä ensi kesänä järjestettävien yleisurheilun EM-kilpailujen viestinnästä.

”Mikalla on hyvä kokemus niin joukkueen sisäisestä kuin ulkoisestakin tiedottamisesta ja järjestöjen viestinnän suunnittelusta, ja hänellä on myös raudanluja akateeminen tausta viestinnän perusasioista”, perustelee Elo valintaa.

”Uudistuva Olympiakomitea tarjoaa ison haasteen, mutta myös johtavan näköalapaikan suomalaiseen huippu-urheiluun. Haluan omalla panoksellani olla mukana kehittämässä suomalaista huippu-urheilua kohti tulevien vuosien menestystä ja samalla viedä eteenpäin sitä laadukasta työtä jota Olympiakomiteassa on tähän saakka tehty”, Noronen kertoo.

Samalla Olympiakomitea on palkannut osa-aikaiseksi tiedottajaksi Laura Lehtosen. Hän aloittaa toimessa 1.4. vastuullaan alkuvaiheessa mm. Lontoon kisajoukkueen Suomen päässä toteutettavien ennakkoinfo-tilaisuuksien suunnittelu ja juontaminen.

Valtiotieteiden maisteri Laura Lehtonen (o.s. Raittila) on toiminut urallaan mm. uutistoimittajana MTV3:n eri medioissa sekä toimittajana, juontajana ja uutispäällikkönä Yle Urheilussa. Organisaatioviestinnän kokemusta hänellä on viestintätoimisto PK Broadcastingista sekä Suomen Jääkiekkoliitosta. Viime vuosina Lehtonen on myös kouluttanut urheilutoimittajaopiskelijoita Vierumäellä sekä vetänyt mediakoulutuksia eri lajien urheilijoille.

“Laurasta saamme erinomaisen henkilön katsomaan Olympiakomitean viestintää toimittajan näkökulmasta ja näin tuomaan merkittävää uudistusta tapaamme viestiä. Samalla saamme kokeneen media-alan asiantuntijan rakentamaan meille ulkoisen viestinnän prosesseja ja sisältöjä”, linjaa Elo.

"Olympiakomitean viestintä tarjoaa mieluisan haasteen, jossa uskon voivani hyödyntää koko työhistoriani aikana kertynyttä osaamista. Olen myös mielissäni siitä, että pystyn palaamaan työelämään osa-aikaisesti ja jatkamaan hoitovapaatani työelämän rinnalla", toteaa Lehtonen.


“Mikan ja Lauran kanssa aloitamme välittömästi uudistuvan Olympiakomitean viestinnän sisältöjen, prosessien ja työkalujen suunnittelun. Meillä on melkoinen urakka edessämme, jotta saamme niin sisäisen kuin ulkoisenkin viestinnän käytännöt sille tasolle, että huippu-urheilun muutoksen myötä meillä on tehokkaasti ja linjakkaasti viestivä uusi Olympiakomitea”, summaa Elo.

Lisätiedot:

Jari Elo, viestintä- ja markkinointipäällikkö, 040-5009840
Mika Noronen, viestintäpäällikkö 28.7. alkaen, 040-5048714
Laura Lehtonen, tiedottaja 1.4. alkaen, 040-7437107

 


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat